Kirjan jälkeen

Kategoria: Sporttinurkka

  • Taas nurin

    Häpeällisestä moottoripyöräajosta on kulunut nyt melkein viikko. Minulla piti olla viime viikolla kaksi ajokertaa ja perjantaina sitten käsittelykoe. Niin vaan jäi ajot aika lyhyeen, kun kaaduin taas.

    Kaikki meni mönkään jo alusta pitäen. Minulle ehti tulla kaksi viikkoa taukoa edellisestä ajokerrasta. Silloin ilma oli ihan hyvä ajamiseen, mutta viime päivät oli sataa tihuuttanut vettä. Olin varma, että ajotunnit perutaan vesisateen takia, mutta juuri keskiviikkoaamuna täällä ei sitten satanutkaan. Vaihdoin kuitenkin autokoululla kunnollisen ajopuvun niskaan, mutta kevaripoika oli tietenkin vienyt talon pienimmän ajotakin. Niinpä verhosin 156-senttisen vartaloni ajotakkiin kokoa large.

    Ei muuta kuin ulos ja ajamaan. Paha vaan, kun toinen autokoulun ope oli ottanut autotallin avaimet mukaan ja pyörät olivat tietenkin tallissa. Soittoyrityksistä huolimatta opea ei saatu kiinni ja minun piti ottaa ajoon kevari. Ajattelin hölmönä, että onpa kerrankin helppo ajaa ympyröitä, kun saa tehdä sen kevarilla. Pomppien ja hytkyen lähdin sillä pikku pelillä liikkeelle ja pääsin lopulta kentälle.

    Voi miten väärässä sitä voi ihminen ollakaan. Ajoin niitä hemmetin ympyröitä vielä paljon huonommin kevarilla kuin isolla pyörällä. Itku hiippaili silmäkulmiin, kun tajusin, etten osaa tehdä riittävän pientä ympyrää vieläkään, vaikka edellisellä ajokerralla olin ajellut ihan onnistuneesti kaupungissa.

    Puolentunnin epätoivoisen ajon jälkeen autotallin avaimet olivat löytyneet ja minulle tuotiin iso pyörä ajettavaksi. Yllättäen sillä olikin helpompi ajaa. Ei tietenkään niin helppo, että olisin saanut sen kiertämään pikku ympyrää. Ihan oikeasti – aikuisten oikeasti – minä en pääse käsittelykoetta läpi ikinä. Autokoulun opekin jo tokaisi, että kyllähän sinä inssin pääset, jos vaan saadaan sinut käsittelystä läpi.

    Ison pyörän tuonut opettaja jäi paikalle katsomaan ajoani. Siinä sitten kaksi miestä kiljui ohjeita ja minä koitin ajaa pienempää ja pienempää ympyrää. Kun ajolinja heitti 20 senttiä liian sisään ympyrän alkuvaiheessa, se meni vähintäänkin saman verran toiselta puolelta ulos. Sarvikko ihan linkussa niin kauan kuin vain suinkin uskalsin ja sitten suoristus ja sekin aina liian aikaisin. Minä en vaan saa sitä. Kiukunkyyneleet valuivat pitkin poskia ja onneksi edes toinen ukko häipyi paikalta.

    Meillä oli tarkoitus lähteä kohta puoliin ajelemaan vähän muuallekin, kun minä päätin yrittää vielä kerran. Niinhän siinä kävi, että ajoin taas sarvikko linkussa ja kiihdytin vahingossa liikaa. Tuli uskonpuute ja horjahdin sivulle. Yritin viimeiseen asti nostaa pyörän vielä pystyyn, mutta siinä riuhtoessani käänsin lisää kaasua. Viime talvena kelkkailussa niksahtanut käsi taittui taas ja oli pakko antaa pyörän kaatua. Tällä kertaa jäi vähän oma jalka alle, mutta ei kipeästi.

    Pyörästä katkesi kytkinkahva niin, että sitä jäi jäljelle parin sentin tynkä. Vilkun lasi meni palasiksi ja minä istuin maahan märisemään. Sopersin siinä itkun lomassa, ettei sillä ole mitään väliä, vaikka joskus kortin saisinkin, kun en koskaan uskalla ajaa. Tulee kalliit henkkarit ja erityisen kalliit, kun en sellaisia enää edes tarvitsisi.

    Niinpä minä ajoin takaisin autokoululle autolla ja ope taiteili tynkäkahvan kanssa perässä. Koululla istuin epätoivoisena jakkaralla. Koululla olisi toinenkin iso pyörä, mutta minulla pahaisella tynkätytöllä ei yltäisi sen selästä edes varpaankärjet maahan. Kaataisin senkin ja kohta kaikki pyörät olisivat romuna. Siksi loput viikon ajoista peruttiin ja minä aloin jo puhua lopettamisesta. Autokoululta aikoivat kuitenkin vielä soittaa alkuviikosta ja houkutella minua jatkamaan. Saa nähdä.

  • Savage talliin

    Meidän pikku taloutemme kasvoi eilen uudella jäsenellä. Ilkka ostaa täräytti upean punaisen Savage-ponin. Hän on katsellut ja käynyt koeajamassa muutamaa Savagea jo aiemmin, mutta kyllä tämä nykyinen oli jopa minun silmääni paras kaikista. Minähän en sillä tietenkään ajanut, kun ei vielä ole korttia takataskussa.

    Ilkka näytti oikein teerevältä ja ylpeältä, kun ajeli varpaat etummaisena vereksellä pyörällään. Minun piti ajella Saabilla perässä. Oltiin nimittäin viikonloppuna maakuntakierroksella ensin Kuopiossa ja sitten mökillä Vesannolla. Mersu jätettiin Kuopioon huoltoon – minun parjaamalle urien etsinnälle löytyi sekä vahvistus, että selitys – ja otettiin Ilkan isän auto siksi aikaa ajoon.

    Pyörä haettiin Äänekoskelta. Entinen omistaja antoi mukaan muovipussillisen tarvikkeita ja huoltokirjan. Hän oli jo katselemassa isompaa pyörää, mutta silti antoi meille mukaan öljykanisterin, tulppia, kypärän ja muuta sälää. Ei kai ne liene mallikohtaisia vimpaimia?

    Nyt meillä on sitten kaksi pyörää ja yksi kortti. Toisen kortin saavuttaminen ei etene tällä viikolla lainkaan, kun minun pitää mennä Tampereelle markkinoinnin tutoriaaliin. Tänään minulla olisi ollut venäjää, mutta oli pakko perua. En millään olisi ehtinyt opetella sitä niin hyvin kuin opettaja toivoi. Yritän saada ensi viikolle kaksi venäjän tuntia.

  • Sählykakara

    Täydellinen turhautuminen omaan mitättömyyteen viime perjantain sählyssä kaihertaa mieltäni edelleen. En taida rohjeta tänään sählyyn. Tiistain vuoron jo skippasin Kuopion matkan takia. En ymmärrä, mikä minuun taas meni. Olin ollut jo monta kuukautta kiltisti ja niellyt kiukkuni joka kerta, ja sitten ihan yhtäkkiä käämi paloi täydellisesti. Minusta sukeutui taas se kiukutteleva pikkutyttö, joka hakkaa mailalla lattiaa, kiroilee ja lopulta lähtee ovet paukkuen kotiin.

    Nyt en sitten ilkeä naamaani sählyssä näyttää. Olisi pitänyt pyytää heti koko porukalta anteeksi. Sanoinkin Ilkalle laittavani viestiä koko sählyporukalle ja pahoittelevani ala-arvoista käytöstäni, mutta se vaan jotenkin jäi. Nyt kun ei ole tullut edes anteeksipyydettyä, en enää kehtaa mennä sählyyn. Mitähän nekin, aikuiset, sivistyneet ihmiset, ajattelevat tällaisesta pahaisesta kakarasta? Hävettää tosissaan ja harmittaa, että taitaa jäädä taas yksi rakas harrastus pois repertuaarista. Toivottavasti tästä sählytauosta ei tule pysyvää, kuten joskus aikoinaan kävi ratsastukselle.

  • Kruisaillen cityssä

    Tulin juuri ensimmäiseltä kaupunkiajotunniltani ja onnistuin ajossa jotenkuten. Ensin otettiin vauhtia Miekkoniemi-Nätki-Mertala -akselilta ja lopulta kurautettiin kaupunkiin. Jännitti niin, että meinasi polvet tutista. Ihmeen hyvin se meni. Yksi käännös meni vähän pitkäksi ja vielä viimeisessä risteyksessä sompailin autojen seassa huimapäisesti. Ope sanoi, että ensin katsoi minun ajavan suoraan auton alle, mutta kun pää kuitenkin pyöri, ymmärsi, että olen sittenkin huomannut auton ajoissa.

    Ihmeellistä kuinka kova jännittäjä minusta on paljastunut. Jännitän moottoripyöräilyä enemmän kuin Mersulla ajoa. Mersu muuten taas hyytyi eilen keskelle Savonlinnaa, kun olin lähdössä sillä Kuopioon. Moottoripyörä ei kuitenkaan sammahtele, mutta käännöksistä tulee nykiviä. En uskalla pysähtyä, kun pitää heti kohta lähteä taas liikkeelle.

    Liikkeellelähdöt sujuvat, kun en ajattele niitä, mutta jos valoissa pitää odotella liikaa, jännitys hiipii alitajuntaan ja taas pyörä syöksähtää hallitsemattomasti liikenteen sekaan.

    Silti olin ihan tyytyväinen ajotuntien jälkeen. Liikennesäännöt ovat onneksi hanskassa – tosin tuppaavat välillä unohtumaan, kun keskityn niin pyörän hallintaan – joten siitä ei tarvitse kantaa huolta. Nyt kun vain pyörän käsittelystä tulisi sujuvaa. Ope jo vähän väläytteli käsittelykokeen mahdollisuutta ensi viikolle, mutta ensi viikolla olen Tampereella, joten en aja silloin ollenkaan. Siksipä myös käsittelykoe siirtyy hamaan tulevaisuuteen.

    Ylimääräisiä tunteja tullee olemaan kaksi, jos kokeet menevät läpi, mitä ne eivät kylläkään tee. Selvitän kyllä ehkä inssin, mutta käsittelykokeesta tulen pomppaamaan muutamaan kertaan.

    Ilmeisesti eivät ole merkanneet kaikkia tunteja ajotunneiksi, koska minun laskujeni mukaan jo tänään piti mennä ylitunneille. Noh, onhan tässä kesä aikaa ajella autokoulun pyörällä. Pitää kuitenkin yrittää saada käsittely läpi ennen elokuuta, jolloin tehtävistä tulee taas astetta haastavampia.

  • Pystyssä pyörällä

    Kiersin tänään taas ympyrää moottoripyörällä. Ei onnistu, ei. Minä en vaan saa taivutettua sitä helvetin konetta niin tiukkaan ympyrään kuin olisi tarvis. Ope itse kävi kokeilemassa, johtuuko se pyörästä, mutta niin vain ER-5 kääntyili viiden metrin halkaisijalla molempiin suuntiin. Ei se reilusti mennyt. Opekin ajoi kiemurat paremmin toisella pyörällä, mutta lisämetriä ei heru inssiin, vaikka olivat niin alustavasti aprikoineet autokoululla.

    Kokeilin nyt Ilkan oppeja ja istua tönötin vastakkaisella puolella. Pyörä kääntyi niin ehkä vähän paremmin, mutta silti kolmestakymmenestä yrityksestä ehkä yksi olisi ollut juuri ja juuri hyväksytty suoritus. Silloinkin melkein kaaduin, kun ohjaustanko oli ihan ääriasennossa ja siitä lipsahti kaasu niin heti iski paniikki.

    Pujottelua on harjoiteltu nyt niin paljon, että päähäni on ehtinyt iskostua ajatus, etten ikinä tule saamaan korttia ja etten osaa mitään muutakaan. Niinpä menin pitkäksi jo ensimmäisen risteyksen tänään ja onnistuin sammuttamaan pyörän samaan risteykseen palatessa. Liikennesäännöistä ei ole tietoakaan, kun kaikki energia menee pyörän hallinnan yritykseen.

    Käsittelyharjoituksissa sain kaksi kertaa takapyörän lukkoon hätäjarrutuksessa ja hätäännyksissäni löysäsin etujarruakin. Menee jarrutus pitkäksi. Myös väistö alkoi takerrella tänään, vaikka se meni ihan hyvin viimeksi. Hävettää niin helvetin paljon, kun taas oli mukana ensikertalainen, joka ajoi paljon paremmin kuin minä. Eikä hänellä ollut edes ajokorttia, vaikka ikä riitti jo isoon aahan!

    Ehkä minun pitäisi kerrankin kumartaa fysiikan laeille ja ymmärtää siirtyä pienempitehoiseen pyörään. Viime kerralla kevarilla sain melkein pujottelun läpi ja tällä viikolla olisin onnistunut sillä melkein joka kerta, uskoisin.