Kategoria: Sporttinurkka

Lääkärillä ei ole mitään sitä vastaan, että ajelisin pikapuoliin moottoripyörällä. Selvisin jopa näkötestistä. Liikenteessä liikkuu täysin sokeita ihmisiä, koska minä läpäisin testin huonommallakin silmällä, ja ihan rehellisesti sanottuna en näe oikealla silmällä edes metrin päähän. Onneksi vasen on melkein kuin haukalla. 🙂

Jopa se E-kirjaimia eri suuntiin sisältävä taulu piti kääntää toisinpäin, kun en nähnyt pienemmältä puolelta yhtään kirjainta oikealla silmällä. Hevosen pään kokoisista kirjaimista sain sitten joten kuten selvää ja loput arvasin. Olen todella huolissani siitä, miten huononäköisiä ihmisiä liikenteessä liikkuu. Minä olin ihan satavarma, ettei ainakaan huonompi silmäni täytä laatuvaatimuksia.

Kuulotestiä minulle ei tehty ollenkaan eikä mitään tasapaino- tai hahmotustestejä. Joltakin keskustelupalstalta lueskelin, että ajokorttia varten pitää osata piirtää kellonviisarit osoittamaan varttia yli yhtätoista. Lieneekö urbaani legenda, mutta minun ei ainakaan tarvinnut tuntea kelloa.

Jo ennen lääkäriin kutsumista täyttelin esitietolomaketta. Ei ole diabetesta eikä mielenterveysongelmia eikä edes masennusta, jota lääkäri kyseli vielä erikseen. En kertonut äärimmäisestä turhautumisesta joka iskee aika ajoin (noin kerran päivässä) väikkärin suhteen. Mutta olihan minulla jotain, johon lääkäri puuttui! Alkoholiongelma!

Esitietolomakkeeseen piti kertoa, kuinka usein ja kuinka paljon kerrallaan käyttää alkoholia. Piti mainita erikseen viinitilkatkin. Okei, myönnetään, että viimeisten kolmen viikon aikana olen käyttänyt ihan liikaa alkoholia. Ensin piti juhlia Kärppiä ja sitten jotain muuta ja vielä lauantainakin käytiin teatterin jälkeen baarissa. Jos ajattelee kuitenkin keskimääräistä alkoholinkulutusta niin ehkä otan kahtena tai kolmena iltana viikossa siiderin tai viinilasin tai jotain muuta. Keskimäärin sanoisin, että annos tai kaksi kerrallaan. Mutta se, että käyttää alkoholia kaksi kertaa viikossa, aiheuttaa jo ruksin toiseksi vakavimpaan luokkaan lääkärin esitietolomakkeessa.

Kun kerroin, että verenpaineongelmia löytyy suvusta, lääkäri alkoi toppuutella alkoholinkäyttöäni. Pitäisi kuulemma miettiä vähän, kannattaako ottaa juomaa niin usein. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin totesi, että kyllähän se tietenkin on niinkin, että lasi viiniä silloin tällöin voi olla terveyden kannalta ihan hyvästä, mutta kaksi tai kolme lasia on jo vähän liikaa. Pitää siis alkaa miettiä ihan tosissaan absolutismia. Olen sellaista ajatusta aina välillä ilmaan heitellyt, mutta toistaiseksi olen yrittänyt pysyä kohtuukäyttäjänä.

Tärkeintä on, että sain moottoripyöräkorttiin vaaditun lääkärintodistuksen. Enää tarvitsen vain valokuvat poliisia varten ja sitten ehkä saatan päästä harjoittelemaan jo ajamista. Ennen passikuvaa pitää kuitenkin saada jättikokoinen finni naamasta! Ehkä sekin liittyy alkoholiongelmaani…

Joku autokoulunopettaja oli aikoinaan kysellyt Ilkalta, että mitäs me pedagogit. Pedagogiikasta ja autokoulun opetuksesta ei kyllä voi eilisen kokemukseni jälkeen puhua samassa lauseessakaan. Tai ehkei oma approbaturini kasvatustieteistä riitä vielä ymmärtämään pelottelun kasvatuksellista merkitystä.

”Kun kuitenkin ajatte sitä kahtasataa, niin moottoripyörä kyllä pysähtyy rekan keulaan hyvinkin nopeasti”, oli yksi viisaus autokoulussa. Ja seuraavaksi jo kyseltiin, kuinka moni meistä pyöräkorttikurssilaisista haluaisi jäädä 35 kilsaa tunnissa kulkevan pyörän tai auton alle. Aika harva, mutta niin käy siinä paikassa, jossa neljääkymppiä ajanut jo pysähtyy, jos nostaa oman ajonopeuden viiteenkymppiin.

En ymmärrä, miten niin mielenkiintoisesta jutusta kuin moottoripyörällä ajo, voi saada niin tylsää tarinaa kuin mitä se on autokoulussa ollut. Koko liikennekasvatus perustuu pelotteluun ja kauhutarinoihin. ”Hirvet ne mennä jolkuttaa, ja kipiää käy, kun kylkeen pamahtaa,” sano autokoulupedagogi.

Minusta totesi yksi autokoululainen eilen, että ai, sä olet jo niin vanha, kun kuuli, että kolmekymppiä on jo rikki. Omasta mielestäni lyhyenläntä elämänkokemukseni auttaa minua pääsemään pelottelujorinoiden ohi ja ymmärtämään, että ennakoimalla ei ehkä hirviinkään kapsahda. Mutta miten ne 16-18 -vuotiaat pojat, joilla hormonit hyrräävät samaan tahtiin pyörän moottorien kanssa, kun odottelevat tyttöä taakseen istumaan. Siinä keulii sekä pyörä että poika, ja hirvet ne taas jolkuttaa.

Autokoulu antoi armeliaasti meille oikein oppikirjat teoriakoetta varten. Niissä kerrotaan hienosti ajolinjoista ja oikeasta pyörän käsittelystä. Tunnilla sitten opettaja romuttaa kirjassa kerrotut hienoudet. ”Mutkaan kun ajelet siinä keskellä kaistaa niin hyvä tulee. Ei tarvitse lähteä ulkokaarteesta vaan siitä keskeltä menet ja siinä pysyt.” Ja samat asiat on kirjassa kerrottu kuvin. Nätisti ulkokaarteesta sisäkurviin leikaten ja takaisin keskelle.

Sama opettaja kertoi myöhemmin karauttaneensa pientareelle, kun lähti keskeltä ja kurvissa oli niin paljon hiekkaa, että ajoi lopulta mutkan suoraksi. Pitääkö tässä nyt uskoa opettajaa, kirjaa vai itseään?

Ennen eilistä teoriatuntia luin Ilkan Bike-lehdestä mutka-ajosta. Jutussa sanottiin, että tasainen ajonopeus vaatii mutkassa kaasun lisäystä, jotta suunnan muutoksesta johtuva nopeuden lasku saadaan kompensoitua. Makes sense, mutta ei autokoulu-pedagogin mielestä.

Ehkä on parempi, että kokeilen itse. Eivät vaan päästä minua pyörän selkään ennen kuin olen toimittanut autokouluun valokuvat ja lääkärintodistuksen. Kuvasta tulee huono ja lääkäriin en raskisi tämän takia mennä. Säästän aina puolen vuoden YTHS-maksut, joten en voi mennä täällä Savonlinnassa sinnekään. Pakko olisi mennä yksityiselle.

Ja taas sitä mennään teoretisoimaan moottoripyöräilyä. Sama suomeksi: A-korttikoulun toiset teoriatunnit ovat alkamassa.

Viimekertainen teoriapläjäys ei ainakaan helpottanut jännitystä. Pyörä tottelee jotakin mystistä vastaohjausta, jossa etupyörä katselee ihan muihin suuntiin kuin mutka kääntyy. Ja tätä mystistä ohjausliikehdintää ei voi kuulemma polkupyörällä opetella.

Viimeksi tunnilla oli parikymmentä tyyppiä, joista 95 prosenttia kevari-ikäisiä teinipoikia. Olin todellinen metusalem nuorison joukossa. Nämä mopopojat ovat ihan epäreilussa asemassa. Jokainen heistä oli päristellyt mopoilla ja ties millä kaksipyöräisillä härveleillä, ja autokoulun ope vannoi, että joka ikinen mopoilija oli jo kokeillut vastaohjausta. Ja ne kaksi muuta tyttöäkin pärisyttelivät jo kevareilla tai muilla.

Ehdin jo epäillä koko hommaa ja kysyin, onko minulla toivoakaan saada pyöräkorttia tälle kesälle. Joku viimevuotisista naisoppilaista kuulemma jatkoi vielä yrityksiään tänä kesänä ja joku toinen oli suosiolla tyytynyt pienempään pyöräkorttiin. Ei siis hyvältä näytä.

Ilkka on kiltisti luvannut opettaa minulle pyörällä ajamista silläkin uhalla, että kaadun ja ryvetän hänen virheettömän maalipintansa. Taitaa mennä niitä 150 euron omavastuita kesällä melkoisesti. Parasta ruveta laittamaan jo nyt ropoja sivuun. Just in case…

Ilkka yllätti minut täysin synttäreideni aikaan ja oli ostanut minulle lahjakortin autokouluun! Eikä mihin tahansa kurssille vaan ison moottoripyörän ajokouluun. Herra isä nähköön! Kamalan kallista ja kamalan jännää!

Olen kertonut kurssista vain ihan kaikkein lähimmille ihmisille ja muille haluan karauttaa peltihevosella yllätyksenä. Neljältä alkaa ensimmäinen teoriatunti ja suloinen jännityksen tunne on vaihtunut silkkaan kauhuun.

Olen ajanut yhden ainoan kerran tossumopolla yläasteen pihalla ja silloinkin kaaduin. Pelottaa aivan hemmetisti. Kävin lueskelemassa keskustelupalstoilta naisten kokemuksia kurssista ja inssistä. Ei olisi pitänyt.

Vain aniharva on selvinnyt inssistä eka kerralla ja hekin vain siksi, että ovat salaa ajelleet markettien takapihoilla kavereiden pyörillä. Olen siis pississä kaulaa myöten.

Naiset valittelevat, että autokoulujen pyörät ovat heille liian isoja ja raskaita. Käsittely on vaikeaa, kun vain varpaat ylettävät maahan. Okei, jos naisten keskipituus on siinä 164 sentin luokkaa ja minä jään kahdeksan senttiä sen alle, on edessä tosi isoja ongelmia.

Kaikkein vaikeinta tuntuu olevan hidas ajo ja pujottelu. En vielä oikein tiedä, miten hitaasti sitä pitää ajaa ja kuinka kauan, enkä edes pujottelun yksityiskohtia, mutta pelottaa jo nyt.

Eipä ole enää iltapäivällä ruoka maistunut, kun tietää, että kohta pitää nolata itsensä pyörän selässä. Kaadan sen varmasti keskelle Olavinkatua pahimpaan ruuhka-aikaan enkä edes jaksa nostaa sitä yksin ylös. Miten tollo, jolla on kyllä ajokortti, mutta joka saa mersunkin sammumaan kaksi kertaa samaan risteykseen, voi ikinä oppia ajamaan moottoripyörällä? Kai nyt 12 vuotta autolla ajoa harjoitelleena edes yksi auto pitäisi saada pidettyä käynnissä. Miten käy, kun takana on tuo hurja yksi ajokerta mopolla ja sekin päättyi kyyneliin ja häpeään?

Ja tänään on vasta ensimmäinen teoriatunti…