Synttäreideni aikaan hajonnut astianpesukone on vihdoin kunnossa. Korjaaja tuli, painoi jotain nappia, ja johan alkoi kone hyrskyttää.
Olipa mukava taas juoda aamukahvia valoisin mielin puhtaasta mukista. Ei tarvitse enää mietiskellä, mistähän lasista sitä viimeksi joi, vaan voi ihan vaan tsuitsait ottaa uuden lasin kaapista. Melkein tekisi mieli leipoa jotain viikonloppuna, kun jälkipyykki ei mietitytä. Kaakkusia ei voi leipoa tai menee laihdutuskuuri mönkään.
Sitä kun vanhana yrittää taipua nuorten humputuksiin niin huonostihan siinä käy. Lumimyräkkä pakotti minut jäämään Kuopioon eilen, ja koska tiemme käy kohti Utajärveä taas perjantaina, jäin vielä toiseksikin yöksi Suvin ja Aatun hoteisiin.
Lähdettiin kovalla tohinalla Suvin kanssa tänään iltaa istumaan. Tavoitteena oli oikein humputella kaupungin yössä. Ja kuinkas sitten kävikään? Kello ei ole vielä yhtä ja me ollaan jo kotona menossa yöpuulle.
Vaikka humputtelureissu jäi lyhyeksi, emme säästyneet ihan täysin vauriotta. Minä onnistuin kolhaisemaan vähän päätäni taksin oveen. Ei olisi sattunut mitään, mutta kun oli taas hiuspanta päässä, piikit hakeutuivat kohti harmaata aivomassaa ja päähän tuli vähän verta tirskahteleva märsti. Pikku juttu, mutta hauskuutta piisaa tästäkin.
En blogannut viime viikon loppupuolella ihan tietoisesti ja nyt alkuviikostakin se on näköjään jäänyt. Syy viimeviikkoiseen hiljaiseloon löytyy siitä, että olisi kai pitänyt mainita myös oma syntymäpäivänsä. Halusin olla hissunkissun synttäreistäni, vaikka pyöreitä täytinkin. En ole tottunut olemaan juhlakalu ja kaikki onnittelut saavat minut lähinnä nolostumaan.
Nyt voin sanoa, että takana on lujaputki rilluvuosien, ja väittää, etten ole enää sinisilmäinen. Tuskinpa olen ollut sinisilmäinen sitten vauvaiän, mutta kuvannollisesti olen sitä varmaan vieläkin. Toisaalta jos jokaiselle meille on annettu kiinteä määrä rilluvuosia, ne ovat minulla valitettavasti vielä edessä, koska yhtään niistä ei ole vielä takana.
Minulta on kyselty, yritänkö peitellä ”korpinmustalla” tukallani harmaita, ja että paljonko sipaisen ryppy- ja selluliittivoidetta päivässä kehoani kohottamaan. Eipä tässä kuitenkaan mitään ikäkriisiä ole tarkoitus kehitellä. Ikävuodet ovat minulle täysin laskennallisia, eivät lainkaan laadullisia kriteerejä. Olkoon sitten vaikka seitsemänkymppinen, voi laulaa rokkia, jos siltä tuntuu. Tai jos haluaa välttämättä kieriskellä itsesäälissä perheettömänä ja uraputkettomana kolmikymppisenä, sekin sallittakoon, mutta minä en aio sitä tehdä. Onhan minulla perhe 😉 Hyvin pieni sellainen, josta itse edustan puolikasta.
Ikäasiat ovat muutenkin aika vaikeita. Olen todella surkea arvioimaan ihmisten ikävuosia. Se näkyi äskenkin, kun veikkasin mikälie-unelmien-poikamies-tytöistä nuorinta. Pieleen meni. Tähän väliin on pakko vannoa, etten seuraa tuollaisia sarjoja. Sattui vaan olemaan telkku auki siltä kanavalta, kun hieroin Ilkan selkää.
Jos ikää mitataan huonolla muistilla, olen varmasti ikäloppu. Olen viime aikoina antanut puhelinnumeroni moneen paikkaan väärin. Viimeksi Luostolla luettelin numeroni moneen kertaan Tuomakselle, mutta niin vaan aina pirisi puhelin jossain muualla.
Sitten Luoston reissun jälkeen jouduin kyselemään Ilkan paitaa mökin siivoojalta. Paita ja jotain muutakin odottaa nyt matkahuollossa hakijaansa. Eilenkin oli alakerran ulko-ovi unohtunut auki ja mitähän vielä.
Onhan se vähän noloa, että olin kerran täältä Kuopioon lähtiessäni kuronut housut jalkaan pelkällä vyöllä. Vetoketju ja napit horottivat auki, kun minä tyttö kurvasin Varkauteen kahville. Join ne kahvitkin ennen kuin pissireissulla huomasin mokani. Melkein päivittäin sattuu pieniä tai suurempia unohduksia. Todella noloa. Ehkä se ikäkriisi kehittyy unohteluteeman ympärille…
En olisi ikinä uskonut, että yksi nielurisaleikkaus saisi minut tähän tilaan. Silloin kun ei okseta, koskee helkkaristi korvaan. Aika harvoin koskee kurkkuun. Ääni takertuu aika ajoin kurkkuun ja kamalien limapallojen mukana lähtee palasia nielua koristavista peitteistä.
Täytyy koota kaikki voimansa ja yrittää perustella itselleen järkisyin, miksi on pakko välillä nielaista ruokaa ja juomaa. Kun vatsa on tyhjä, voi oikein tuntea, kuinka särkylääkkeet syövyttävät vatsan limakalvoja.
Pahinta on se, että olen taas ihan poikki. Tekisi mieli nukkua koko ajan, mutta eihän aikuinen ihminen voi koko päivää nukkua. Olin ihan varma, että pystyisin nämä kaksi viikkoa lukemaan artikkeleita väikkäriä varten, mutta olisinko saanut luettua kolme paperia tähän mennessä? Ja harmittaa Ilkankin puolesta, kun olen tällainen sohvaperuna: nukun, voivottelen ja katselen typeränä telkkaria. Se hyvä puoli tässä on, että Ilkka on ilmeisesti saanut tehtyä töitään tosi hyvin.
Mutta kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu. Korvakipu vain tuli vähän yllätyksenä, ja kun minä en sellaista juuri lapsenakaan potenut, se tuntuu tosi tuskaiselta. Siellä Uudessa-Seelannissa korvaan kyllä sattui, mutta siellä oli mieletön tuuli. Saattaa olla, että kivun syy on oikeasti se, että minun oli pakko siirtyä vähän laimeampiin särkylääkkeisiin. Eikähän minuun aina satu. Niin kuin se lääkäri etukäteen kertoi, kipu tulee aaltoina. Nyt olen aallonharjalla, mutta kesytän vielä tämänkin.
Pitkään vihoitelleet nielurisat jäivät maanantaina lekurin pöydälle. Ei kuulemma ollut turha leikkaus, sillä risat olivat molemminpuolin pahasti arpiset ja proppuiset. Siellä heräämössä edustin hieman vanhempaa kaartia. Seurana minulla oli yksi sylivauva ja kolmevuotias Piia.
Luulin olevani teräsmuori ja oletin totta kai, että tekisin jo nyt kovasti töitä. Höpsis töpsis. Täällä sitä vaan mutustellaan pienenpieninä paloina pullaa ja imeskellään välillä jäätelöä, välillä jääpalaa. Maanantain olin ihan tokkurassa lääkkeistä, mutta eilen tuntui jo tosi hyvältä.
Tänä aamuna sitten heräsin kamalaan meteliin, joka lähti minusta. Maha murisi ja möyrysi niin, että varmaan naapurintätikin säikähti. Ilkka tosin jatkoi onneksi uniaan, kun minä aloitin vessassa ravaamisen. Suhteemme tässä vaiheessa minunlaiseni vessakammoisen on vähän paha potea vatsavaivoja, mutta menihän tuo. Puoleenpäivään saakka ravasin vessassa tiuhaan tahtiin. Ei ole kiva oksentaa, kun kurkku on tasaisesti keltaharmaiden peitteiden peitossa, eikä se toinen asiakaan niin kivalta tuntunut. Molemmat päät hellinä tässä yritän palailla elävien kirjoihin.
Meinasi olla välillä vähän heikko olo. Heräsin ensin nojaamasta keittiönkaappiin ja siitä olin kai köntsähtänyt kokonaan lattialle, kun seuraavan kerran aukaisin silmiäni keittiön lattialta. Oli helpotus, kun Ilkka tuli kahden kieppeillä kotiin ja kiikutti minulle vettä ja mehua ja sen sellaista. Muutaman tunnin jälkeen uskalsin jo maistella Ilkan jauhelihasoppaa. Olisipa ollut jauhelihasoppaa silloin Uudessa-Seelannissa, kun osat olivat toiset. Silloin keittelin Ilkalle makarooneja.
Nyt illalla jo helpottaa. Olo ei ole virkeä – ei todellakaan – mutta nyt vatsa jo vastaanottaa juomaa ja ruokaa. Luultavasti lihon palloksi tämän kuurin jälkeen, kun eilenkin söin pari jätskiä ja tänään voisilmäpullan. Pakko syödä sitä, mitä mieli tekee, tai muuten jää kokonaan syömättä eikä se ole hyvä, vaikka nyt minulla onkin vatsaystävällisemmät lääkkeet. Kiitos Maisan ja Ilkan.