Joku autokoulunopettaja oli aikoinaan kysellyt Ilkalta, että mitäs me pedagogit. Pedagogiikasta ja autokoulun opetuksesta ei kyllä voi eilisen kokemukseni jälkeen puhua samassa lauseessakaan. Tai ehkei oma approbaturini kasvatustieteistä riitä vielä ymmärtämään pelottelun kasvatuksellista merkitystä.
”Kun kuitenkin ajatte sitä kahtasataa, niin moottoripyörä kyllä pysähtyy rekan keulaan hyvinkin nopeasti”, oli yksi viisaus autokoulussa. Ja seuraavaksi jo kyseltiin, kuinka moni meistä pyöräkorttikurssilaisista haluaisi jäädä 35 kilsaa tunnissa kulkevan pyörän tai auton alle. Aika harva, mutta niin käy siinä paikassa, jossa neljääkymppiä ajanut jo pysähtyy, jos nostaa oman ajonopeuden viiteenkymppiin.
En ymmärrä, miten niin mielenkiintoisesta jutusta kuin moottoripyörällä ajo, voi saada niin tylsää tarinaa kuin mitä se on autokoulussa ollut. Koko liikennekasvatus perustuu pelotteluun ja kauhutarinoihin. ”Hirvet ne mennä jolkuttaa, ja kipiää käy, kun kylkeen pamahtaa,” sano autokoulupedagogi.
Minusta totesi yksi autokoululainen eilen, että ai, sä olet jo niin vanha, kun kuuli, että kolmekymppiä on jo rikki. Omasta mielestäni lyhyenläntä elämänkokemukseni auttaa minua pääsemään pelottelujorinoiden ohi ja ymmärtämään, että ennakoimalla ei ehkä hirviinkään kapsahda. Mutta miten ne 16-18 -vuotiaat pojat, joilla hormonit hyrräävät samaan tahtiin pyörän moottorien kanssa, kun odottelevat tyttöä taakseen istumaan. Siinä keulii sekä pyörä että poika, ja hirvet ne taas jolkuttaa.
Autokoulu antoi armeliaasti meille oikein oppikirjat teoriakoetta varten. Niissä kerrotaan hienosti ajolinjoista ja oikeasta pyörän käsittelystä. Tunnilla sitten opettaja romuttaa kirjassa kerrotut hienoudet. ”Mutkaan kun ajelet siinä keskellä kaistaa niin hyvä tulee. Ei tarvitse lähteä ulkokaarteesta vaan siitä keskeltä menet ja siinä pysyt.” Ja samat asiat on kirjassa kerrottu kuvin. Nätisti ulkokaarteesta sisäkurviin leikaten ja takaisin keskelle.
Sama opettaja kertoi myöhemmin karauttaneensa pientareelle, kun lähti keskeltä ja kurvissa oli niin paljon hiekkaa, että ajoi lopulta mutkan suoraksi. Pitääkö tässä nyt uskoa opettajaa, kirjaa vai itseään?
Ennen eilistä teoriatuntia luin Ilkan Bike-lehdestä mutka-ajosta. Jutussa sanottiin, että tasainen ajonopeus vaatii mutkassa kaasun lisäystä, jotta suunnan muutoksesta johtuva nopeuden lasku saadaan kompensoitua. Makes sense, mutta ei autokoulu-pedagogin mielestä.
Ehkä on parempi, että kokeilen itse. Eivät vaan päästä minua pyörän selkään ennen kuin olen toimittanut autokouluun valokuvat ja lääkärintodistuksen. Kuvasta tulee huono ja lääkäriin en raskisi tämän takia mennä. Säästän aina puolen vuoden YTHS-maksut, joten en voi mennä täällä Savonlinnassa sinnekään. Pakko olisi mennä yksityiselle.