En olisi ikinä uskonut, että yksi nielurisaleikkaus saisi minut tähän tilaan. Silloin kun ei okseta, koskee helkkaristi korvaan. Aika harvoin koskee kurkkuun. Ääni takertuu aika ajoin kurkkuun ja kamalien limapallojen mukana lähtee palasia nielua koristavista peitteistä.

Täytyy koota kaikki voimansa ja yrittää perustella itselleen järkisyin, miksi on pakko välillä nielaista ruokaa ja juomaa. Kun vatsa on tyhjä, voi oikein tuntea, kuinka särkylääkkeet syövyttävät vatsan limakalvoja.

Pahinta on se, että olen taas ihan poikki. Tekisi mieli nukkua koko ajan, mutta eihän aikuinen ihminen voi koko päivää nukkua. Olin ihan varma, että pystyisin nämä kaksi viikkoa lukemaan artikkeleita väikkäriä varten, mutta olisinko saanut luettua kolme paperia tähän mennessä? Ja harmittaa Ilkankin puolesta, kun olen tällainen sohvaperuna: nukun, voivottelen ja katselen typeränä telkkaria. Se hyvä puoli tässä on, että Ilkka on ilmeisesti saanut tehtyä töitään tosi hyvin.

Mutta kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu. Korvakipu vain tuli vähän yllätyksenä, ja kun minä en sellaista juuri lapsenakaan potenut, se tuntuu tosi tuskaiselta. Siellä Uudessa-Seelannissa korvaan kyllä sattui, mutta siellä oli mieletön tuuli. Saattaa olla, että kivun syy on oikeasti se, että minun oli pakko siirtyä vähän laimeampiin särkylääkkeisiin. Eikähän minuun aina satu. Niin kuin se lääkäri etukäteen kertoi, kipu tulee aaltoina. Nyt olen aallonharjalla, mutta kesytän vielä tämänkin.