Risat risat

Pitkään vihoitelleet nielurisat jäivät maanantaina lekurin pöydälle. Ei kuulemma ollut turha leikkaus, sillä risat olivat molemminpuolin pahasti arpiset ja proppuiset. Siellä heräämössä edustin hieman vanhempaa kaartia. Seurana minulla oli yksi sylivauva ja kolmevuotias Piia.

Luulin olevani teräsmuori ja oletin totta kai, että tekisin jo nyt kovasti töitä. Höpsis töpsis. Täällä sitä vaan mutustellaan pienenpieninä paloina pullaa ja imeskellään välillä jäätelöä, välillä jääpalaa. Maanantain olin ihan tokkurassa lääkkeistä, mutta eilen tuntui jo tosi hyvältä.

Tänä aamuna sitten heräsin kamalaan meteliin, joka lähti minusta. Maha murisi ja möyrysi niin, että varmaan naapurintätikin säikähti. Ilkka tosin jatkoi onneksi uniaan, kun minä aloitin vessassa ravaamisen. Suhteemme tässä vaiheessa minunlaiseni vessakammoisen on vähän paha potea vatsavaivoja, mutta menihän tuo. Puoleenpäivään saakka ravasin vessassa tiuhaan tahtiin. Ei ole kiva oksentaa, kun kurkku on tasaisesti keltaharmaiden peitteiden peitossa, eikä se toinen asiakaan niin kivalta tuntunut. Molemmat päät hellinä tässä yritän palailla elävien kirjoihin.

Meinasi olla välillä vähän heikko olo. Heräsin ensin nojaamasta keittiönkaappiin ja siitä olin kai köntsähtänyt kokonaan lattialle, kun seuraavan kerran aukaisin silmiäni keittiön lattialta. Oli helpotus, kun Ilkka tuli kahden kieppeillä kotiin ja kiikutti minulle vettä ja mehua ja sen sellaista. Muutaman tunnin jälkeen uskalsin jo maistella Ilkan jauhelihasoppaa. Olisipa ollut jauhelihasoppaa silloin Uudessa-Seelannissa, kun osat olivat toiset. Silloin keittelin Ilkalle makarooneja.

Nyt illalla jo helpottaa. Olo ei ole virkeä – ei todellakaan – mutta nyt vatsa jo vastaanottaa juomaa ja ruokaa. Luultavasti lihon palloksi tämän kuurin jälkeen, kun eilenkin söin pari jätskiä ja tänään voisilmäpullan. Pakko syödä sitä, mitä mieli tekee, tai muuten jää kokonaan syömättä eikä se ole hyvä, vaikka nyt minulla onkin vatsaystävällisemmät lääkkeet. Kiitos Maisan ja Ilkan.

Site Footer