Kirjan jälkeen

Kategoria: Tajunnanvirtaa

  • Käynnistysvaikeuksia

    Nyt kun oma kone on suurinpiirtein saatu käyntiin sekä tutkimuksen että kuntoilun osalta, auto ei enää osoita samaa aloitteellisuutta. Tai eihän se sama auto olekaan. Vanha menopelini Toyota odottelee Kuopiossa siirtoa kotikonnuille Utajärvelle ja alla on nyt veres ruotsalainen. Paha vaan, että tuli ostettua samalla niin hyvä akku, ettei auto starttaa kahden asteen pakkasella. Toyotalla ei koskaan ollut käynnistysvaikeuksia.

    Ihmiset kai yleensä ostavat tuoreempia autoja, mutta minä kuljen vastavirtaan. Vuosimallin 90 Toyota vaihtui kasivitoseen Saabiin. Sillä on tosin ajettu satatuhatta vähemmän kuin Toyotalla, mutta pieniä huolestuttavia ja kai viimevuosien vähäiseen käyttöön liittyviä vikoja on ilmaantunut.

    Rantasalmella esimerkiksi sammui kesken ajon ajovalot. Räpsyttelin pilkkopimeässä pitkien valojen kytkintä ja onneksi sain taas kaikki toimimaan. Näkyväisyyttä heikentää myös se, ettei kuskinpuoleinen pyyhkijä ota ollenkaan kiinni lasiin paitsi pikkuisen molemmista päistä. Akku on vähän heikko, eikä tosiaan enää jaksa startata. Tai yrittää se vielä, kun en kehdannut sitä ihan tyhjäksi starttailla. Olisikohan se sitten laturinremmi tahi joku muu härpäke, mikä vinkuu aina kylmänä? Renkaat eivät ole enää uudenveroiset ja sisävalon sulake on kai mennyt. Pikkuvikoja, mutta silti olen melko varma, että tämä Saab-kokeilu päättyy aika pian. Sen oli tarkoituskin olla vain väliaikainen ratkaisu akuuttiin auto-ongelmaan, kunnes jotain muuta löytyy tai voitan lotosta.

  • Piikki pyllyssä

    Voiko olla vanhapiika, vaikka onkin onnellisessa parisuhteessa? Minusta tuntuu, että välillä käyttäydyn kuin minulla olisi piikki takapuolessa. Pian se piikki kasvaa kokonaiseksi seipääksi, kun alkaa ärsyttää oma käytös. Niin kuin nyt esimerkiksi eilen illalla.

    Olin päivällä litteroinut ja tehnyt muitakin omia hommia. Ilkka oli töissä yliopistolla. Ilkka söi lähtiessään, mutta minä skippasin ruuat ja skippasin samalla muutkin ateriat. Niinpä illalla oli niin hemmetinmoinen nälkä, ettei melkein kehdannut enää aloittaakaan syömistä. Jotain pientä pizzanpalaa mutustelin, kun Maisa soitti ja pyysi meitä pienelle kierrokselle paikallisiin kuppiloihin.

    Kun verensokeri oli päivällä ehtinyt pudota tietyn rajan alle, olisi ollut parempi, jos olisin jäänyt kotiin. Olin varmasti tosi v-mäinen akka koko illan. En tajua, mitkä kuumat aallot tai pre-vaihdevuodet minulla on. Ärsyttää hemmetisti, että tässä kauniissa ja levollisessa kaupungissa minusta tulee hirviö. En vaan osaa olla se valoisa ja hymyilevä Outi, joka vielä ajoittain olen edelleenkin.

    Eipä silti. On tainnut jäädä eväät syömättä tältäkin päivältä. Piti vain saada sanottua tämä asia, että voi taas tarttua töihin. Taisi tulla sellaista tekstiä, että kohta kadun ja deletoin koko jutun.

  • Ö’änhajuinen päivä

    Laitoshommat työllistivät tänään ja työllistävät vielä vähän aikaa. Aamun tentissä oli kamala härdelli, kun luentosalin ovet olivat lukossa ja vain yhdellä vahtimestarilla oli siihen avain. Tämä kyseinen vaksi rullaili tietenkin ihan jossakin muualla. Pääsimme saliin vasta kymmentä vaille ja tietenkin tänään oli hurjan suuri tentti. Aloittamaan päästiin vasta vartin yli kahdeksan. Jos olisin tämän tiennyt, olisin voinut nukkua vielä parikymmentä minuuttia pidempään.

    Tein tänään hyvän työn ja menin laitoskokoukseen. Minua ei olekaan näkynyt siellä puoleen vuoteen. En ole menettänyt mitään. Samaa kuivaa huttua kuin ennenkin. Tieto ei kulje johdolta työntekijöille edes laitoskokouksissa. Kehityskeskustelupaperista saimme lukea uuden työntekijän nimen. Joku nainen oli valittu taloushallinnon ja rahoituksen lehtorin viransijaiseksi. Se on sellainen 50-prosenttinen kaksivuotinen lehtoraatti, johon haluttiin työelämässä kokenut ja verkostoitunut henkilö. Saa nähdä, millainen saatiin.

    Samanlainen työelämän konkari haluttiin myös innovatiivisen yritystoiminnan lehtoriksi, mutta sen osalta virantäyttö on vielä auki. Se selviää kuulemma parin, kolmen viikon sisällä. Pesti alkoi jo viime viikolla, joten uskomattoman myöhään venyy tämäkin.

    Iltapäivän pyörittelin sitten rästihommia ja yritin saada jotain järkeä myös työhuoneessani lojuviin papereihin. Ajattelin töissä, että kipaisen kahvilla ja sitten kiiruhdan kaupan kautta kotiin korjailemaan tenttejä. Joo-o. Kiiruhdin kotiin, mutta tentit lojuvat tuossa edelleen, vaikka koko ajan olen jotain puuhastellut. En edes takkia ehtinyt riisua, kun olin jo mattopyykillä.

    Ovella koiran haju oli niin voimakas, että osasin epäillä jotain, ja siinähän se lötjötti matolla. Hirveä hajupesä. Ei muuta kun kakka pussiin, matto pesuhuoneeseen, rutkasti pesuainetta ja suihkuttelua. Sitten parvekkeen ovi selälleen, koira naruun ja kakkipussi pihan roskiin. Palatessa sitten hajuvesien suhuuttelua. Olen tähän ikään mennessä ehtinyt siivota eräänkin koirankakan, mutta en yhtään aikuisen koiran jätöstä yksiöstä. Yhtä kokemusta rikkaampi, mutta yksi tätä laatua riittää.

    Mutta nyt pitää aloittaa tenttien korjaaminen. Ei onneksi ole kuin 35 tenttiä.

  • Kaasukäsi kovilla

    Kävin katsomassa Vaalan vene- ja moottorikerhon enduro sprint -kisoja Rokualla. Kelkkakisoihin piti tietenkin ajaa kelkalla. Viime yönä tuiskutti mukavasti lunta ja sitä tuli koko päivän lisää. Kelkkakelit alkavat pikku hiljaa parantua, mutta vielä nyt ajelu on melkoista pujottelua kivien ja kantojen välissä.

    Kaikki ojat olivat Utajärvi-Rokua -välillä sulia. Polaris osaa sukeltaa ihan hyvin. Kerran oja hyppäsi eteen niin nopsasti, että lähestymislaskelmat menivät pikkuisen sekaisin ja vastaranta pääsi tökkäämään niin, että käsi lipesi kaasulta. Itse tuiskahdin etunojaan ja kaasukäden ranne jäi minun ja ohjaustangon väliin. Ranne vääntyi vähän, mutta parin kirosanan ja taivuttelun jälkeen pääsin jatkamaan matkaa Rokualle.

    Rokuan herkkä maasto oli koetuksella, kun kelkkailijat kaahasivat hiekkakankaalla. Joonas oli kisojen ympäristöpäällikkö, muttei aikonut puuttua moiseen kruisailuun. Suositteli vain ekobensaa kaikille.

    Oltiin Jukan ja JP:n kanssa katsomassa kisan toista kierrosta Joonaksen passipaikalla yhden hyppyrin vieressä. Taisi sydän tykyttää useammalla kilpailijalla, kun hyppyrin alastuloon kehkeytyi kunnon patti, joka nakkasi kuskit kohti petäjää. Yksi sompaili tiensä takaisin radalle puiden välistä. Yksi meni kohti puuta, mutta viime hetkellä sai koukattua molemmat sukset oikealle puolelle ja puu osui vain kylkeen niin, että matka jatkui kohti radan toista laitaa. Sinne se matka sitten päättyikin. Kelkka hyytyi siihen ja kuski nakkeli kypärää kinokseen.

    JP tuumasi, että meidän pitänee vaihtaa katselupaikkaa tai muuten joudutaan elvytyspuuhiin. Tiedä sitten, mihin miehet menivät, mutta minä lähdin ajelemaan kotiin. Mukava oli ajella, kun lunta oli tullut koko ajan lisää.

    Vähän sattuu ranteeseen. Sormet ovat jäykät ja laukkua pitää kantaa vasemmalla kädellä. Eipä tässä muuten mitään, mutta tekstiviestien ja näköjään myös tietokoneen näpyttely on melkoisen hidasta. Tiistaiksi on pakko vetreytyä, kun on taas KJH:n peli. Alkaa olla pakkovoiton paikka, jos meinataan päästä pudotuspeleihin.

    Tästä blogista on tullut sairauskertomus…

  • Karvainen kämppis

    Ihan nolottaa, etten ole kirjoittanut mitään pitkään aikaan. On ihan stressi, mitä kirjoittaa, kun olisi niin paljon sanottavaa reissusta ja yhteisasumisesta ja joulusta ja kaikesta. Nyt en ehdi kirjoitella mitään reissusta. Siitä tulisi aivan liian pitkä tarina. Mutta kerronpa jotain kämppiksestäni Aatusta…

    Aatu on melkoisen kömpelö kaveri. Eilen se kopsahti päin jalkalamppua ja räts vaan, jouduttiin Suvin kanssa imurointihommiin. Sinne meni minun täällä aikoinaan kehumani energiansäästölamppu!

    Nämä minun huonekalut ovat sieltä vaatimattomammasta päästä, joten suurta taloudellista vahinkoa ei tullut. Mitä nyt yksi lampunkupu palasina, mutta onpahan sitten kirkkaampi valo! Siis sitten kun on taas lamppu.

    Sitten tuo Aatu-herra päätti, ettei Ankka-palapeli valmistu koskaan. Kauan minä olenkin sitä väsännyt ja välillä jemmannut maton alle odottamaan parempia aikoja. Nyt palapeli on jälleen lähes 1000 osassa. Lähes, koska ihan kaikkia palasia Aatu ei ollut saanut irti ja ihan kaikki palaset eivät tainneet enää löytyä. Ankka-palapeleihin saa onneksi tilata uusia paloja.

    Rohkeana tyttönä vein Aatun tänään lenkille. Onnistuneesti ohitimme jopa neljä koiraa! Ja sitten se päätti mennä kakille puskaan. Ei sanonut mitään. Ei sanallakaan ilmaissut tarvettaan. Ja eiköhän vaan rynnännyt metsään niin, että minulta lipesi koko hihna kädestä ja köntsähdin itse polvilleni. Pienen maanittelun jälkeen Aatu tuli niin lähelle, että sain napattua hihnasta kiinni. Sitten pälyilin, näkikö kukaan.

    Ei muuta kuin kakki pussiin ja menoksi. Piti juosta kölkytellä pari kilometriä ennen kuin tuli roskakori vastaan. Yksi piti jo aiemmin ohittaa, kun se oli bussipysäkillä, jossa seisoskeli liian paljon yleisöä. Törkkäsin lopulta pussin Rypysuon bussipysäkin roskikseen, että jos siellä päin liikutte ja nenään leijailee maaseudun tuoksu…

    Aatun ansiosta lähdin kuitenkin lenkille ja tuli tosi hyvä mieli. Jalka ei nouse ihan entiseen malliin, mutta väliäkö tuolla. Taitaa olla maratonit juostu tältä tytöltä, mutta voihan sitä kuntoilla omaksi ilokseen. Viime kesänä menikin välillä jo työnteon puolelle, kun oli pakko noudattaa treeniohjelmaa, vaikka enemmän olisi kiinnostanut hengailla Ilkan kanssa.

    Nyt treenikaveri vetää sikeitä jaloissa. Ei tietoakaan siitä tyypistä, joka eilen hölömysi lampun rikki. Kuorsauksesta tietää, että mies on talossa.