Blogi

Vihdoinkin netti on käytössä. En nyt ehdi kirjoittaa kokonaista matkakertomusta, mutta jatkan illalla.

Lento Hong kongiin oli puuduttava. Jouduimme odottelemaan Helsinki-Vantaalla Lontoon koneessa kolmisen tuntia, kun Heathrow’n ilmatila oli sakeana koneita, ettemme sekaan mahtuneet. Olipa tosi hyvä aloitus retkelle. Lontoossa sitten jännitimme, ehdimmekö Hong kongin koneeseen, mutta ehdimme ihan kohtalaisen hyvin. Tupakkamiehillä olisi ollut hieman ongelmia, kun Helsingissä nousimme koneeseen jo viideltä ja seuraavan kerran olimme tupakkapaikan äärellä vasta Hong kongissa 18 tuntia myöhemmin…

Hong kongin ilmanlaatu on todella surkea. Ilkalla ei ollut mitään suurempia ongelmia, mutta minulla nenä vuoti verta vielä Aucklandissa. Nyt alkaa helpottaa. Osa paikallisista kulki hengityssuoja kasvoillaan kuin Michael Jackson ikään. Kiinassa on hyvä olla tällaisena pätkänä. Kaikki muutkin tuntuvat olevan yhtä lyhyenläntiä, joten kadulla ei tunne jäävänsä jalkoihin. Täällä Uudessa-Seelannissa tilanne on sitten aivan toisenlainen. Eivät nämä niin pitkiä ole, mutta tosi isoja kavereita leveyssuunnassa. Monet naisetkin ovat päästä varpaisiin tatuoituja mörssäreitä! Melkein pelottaa.

Eniten pelotti kyllä viime yönä. Piipahdin vessassa ja Ilkka oli sillä aikaa hiippaillut ihan väärään paikkaan ja säikäytti minut pahan päiväisesti. Hyvä, etten saanut sydänkohtausta!

Nyt karkasin jo asioiden edelle. Hong kongissa kävimme puolen päivän kiertoajelulla. Ensin pysähdyimme veneretkelle tutustumaan paikalliseen kalastukseen. Jännä kontrasti, kun samassa satamassa oli upeita luksuspaatteja ja uppoamaisillaan olevia rähjäisiä kalastusveneitä. Tuuli oli aivan valtaisa. Tukka sekaisin jatkoimme matkaa korutehtaaseen, mikä oli meidän kannaltamme ihan turha pysähdys. Meidän makuun aivan liian koristeellisia ja säihkyviä koruja.

Seuraavaksi bussi kiipesi korkealle jollekin torille. Matkalla ohitimme Jackie Chanin miljoonatalon. Ihan kivat oltavat hänellä, vaikka talon hinnassa oli seitsemän nollaa. Muilla hongkongilaisilla meni vähän vaatimattomammin. Mitä korkeammalla asustaa, sitä hyvätuloisempi on, mutta halvimmat kahden huoneen asunnot alkoivat siitä 2500 HKD eli noin 250 euroa.

Nyt meidän pitää lähteä tutustumaan Wellingtoniin. Jatkan iltasella, kun palailemme hotelliin. Asiaa on paljon ja aikaa kovin vähän.

Ihan hölmöä. Minä olen nyt lomalla ja ihmiset vain nukkuu! Ihmiset on yhtä kuin Suvi. Kysyin, missä päin Kuopion yöelämää hän viilettää niin kuulemma peiton alla hotellissa. Höh, sanon minä. Olisin ollut valmis laittamaan kamppeet niskaan ja lähtemään yhdelle amaretolle keskustaan. Nyt pitää sitten yksin ottaa amarettoa (konjakkia tosiaan oli vain pieni tilkka eli noin ruokalusikallinen).

Eikö kukaan kuule? Ei kukaan?

Ihminen venyy joskus uskomattomiin suorituksiin ja nyt täytyy kerrankin kiitellä itseäni, että sain tehtyä rästityöt ennen Uuden-Seelannin reissua. Kiitos, minä 😉

Tiukalle otti ja nyt keho tietää, että stressi alkaa helpottaa. Illalla alkoi väsyttää eri tavoin kuin ennen ja kurkku alkoi tuntua karhealta. Arvasin, että nyt on alkamassa stressin laukeamistauti. Tulen aina sairaaksi ison työrupeaman päätteeksi. Aina, vaikka olen yrittänyt pumpata itseeni tupla-annoksia C-vitamiinia.

Nyt lääkitsen tai palkitsen itseäni konjakilla. En aio tulla sairaaksi, enkä tule. En minä koskaan ihan hirveän sairaaksi tule. Mitä nyt olo on vähän vetelä, nenä vuotaa ja kurkku on karhea. Voi tietenkin olla, etteivät yli kymmentuntiset lentomatkat ole sairaana hurjan kivoja kokemuksia, mutta tuskin ne mitään mieltä ylentäviä olisivat terveenäkään.

Pääasia, että kohta lähdetään murun kanssa reissuun! JEE!! 🙂

Tänä aamuna oli pitkästä aikaa kiva herätä. Ei sillä, etteikö olisi vielä kivempi ollut jatkaa unia, mutta takana oli kuitenkin normaalin pituinen yöuni oman kullan vieressä. Enää ei voisi muuta toivoa kuin, että joku olisi yön aikana tehnyt kaikki rästihommat puolestani.

Olen tänään juossut kadulla korkkareilla, skipannut lounaan ja päivällisen, yrittänyt pitää silmiä väkisellä aukia ja takellellut harjoitustyön esityksessä. Esitys meni sinänsä ok, kunnes Jari vaihtoi kaksi slidea kerralla ja ennen kuin hän huomasi mokansa, minä olin jo aloittanut tarinan siitä slidesta, johon ekaksi vilkaisin. Sitten Jari vaihteli kalvoja ja minä huomasin välillä, että eihän tämän näin pitänytkään edetä ja kohta taas vaihdettiin kalvoa. Kaikki tuli kuitenkin sanotuksi, mutta ehkä vähän väärässä järjestyksessä. Esitystä kuitenkin kehuttiin, vaikka sivulauseessa todettiin, ettei sitä ehkä oltu harjoiteltu. No ei ollutkaan. Vastahan minä sen aamulla sain valmiiksi. Meni miten meni ja nyt se kurssi on minun osaltani purkissa.

Lounastauolla Kari heitti minut kotiin hakemaan autoa ja valokuvia. Syöksyin kuvat kourassa Ajo-opistolle hakemaan kansainvälistä ajokorttia. Sinne ei tietenkään kelvannut kuin käteinen, joten jouduin kipittämään Sokkarin kongiin hakemaan rahaa. Kerrankin kiittelin epänaisellisuuttani ja matalia korkoja. Sen verran olivat kuitenkin korkeat, ettei niillä juoksuaskelilla ihan kokonaista maratonia juostaisi, vaikka vauhti oli melko hyvää.

Suit sait sukkelaan takaisin Ajo-opistolle ja sitten ruvettiin arpomaan, miten korttiin haetaan poliisin leima. Sain lopulta kortin ilman pikatoimituslisää, kun lupasin tulla hakemaan sen seminaarin jälkeen ja viedä itse saman tien poliisilaitokselle leimattavaksi. Siispä tuulispäänä takaisin laitokselle ja kuulemaan harjoitustyön palautetta. Saatiin ihan kelpo palautetta. Ei ole mitään suuria muutostarpeita. Hyvä niin.

Palautekeskustelu venyi ja venyi ja lopulta minun oli pakko nostaa takapuoli penkistä ja kiitää toimittamaan ajokorttiasiaa. Poliisilaitoksen läpivalaisussa epäilivät minua varmaan roistoksi. Steppailin hermostuneesti jonossa tukka sekaisin ja takki auki.

Lopulta leimat ja muut hoituivat nopsasti. En kuitenkaan jaksanut enää lähteä sählyyn, vaikka olisin sinne ehkä ehtinyt. Alkoi siinä vaiheessa päivää jo vähän painaa syömättömyys. Nyt on mennyt muutama päivä sellaisella 800 kilokalorin dieetillä eikä enää ole edes kunnon nälkä. Tuntuu vaan pahalta, mutta ei oikein voi syödä, kun vatsa ei ota vastaan ruokaa. Onneksi Ilkka toi eilen valmiita broilerleipiä ja kävin nappaamassa sellaisen ennen kuin tulin takaisin töihin.

Nyt alkaa jo vähän helpottaa. Enää puuttuu EBRF-konferenssipaperi, jonka laitan huomenna väkisin kasaan. Valvon tämän yön ja teen hulluna töitä huomenna, ettei jäisi enää mitään sunnuntaille. Joskushan minunkin on pakattava. Mutta sitä ennen menen syömään. Laitos tarjoaa tänään pikkujoulusapuskaa. Tanninen kävi sanomassa äsken, että käyhän tyttö syömässä ja nuku pari tuntia niin jaksat taas säteillä 🙂

Olen juossut tänään paikasta paikkaan ja tehnyt välillä hakemusta Stanfordiin. Yllättävän kauan menee senkin veivaamiseen, vaikka voin hyödyntää vanhoja hakemuksia joiltakin osin.

Sain päähäni, että ehdin käydä passikuvassa ennen tiedekuntaneuvoston kokousta. Ajoin kaarallani torin alle parkkiin ja laukkua kaivellessani tajusin, ettei minulla olekaan rahaa. Kiltti setä palvelupisteessä uskoi, että kaikki se aika, joka sisääntulosta itkuun palvelupisteellä kului lompakon etsimiseen. En oikeasti itkenyt. Nauroin itsekin, että voi mikä ääliö minusta onkin tullut.

Noh, sitten takaisin Puijonlaaksoon, rahat mukaan ja uudelleen keskustaan. Sain kuvat, mutta nyt en millään ehdi hankkia kansainvälistä ajokorttia. Nyt on sitten mustavalkoisia tylsiä kuvia vailla käyttöä. Jos liimailisi niitä vaikka lyhtypylväisiin. Olen nimittäin aika rikollisen näköinen niissä.

Alkaa vähän väsy painaa silmiä ja mieltä. Huomaan unohtelevani asioita jatkuvasti ja sitten yllättäen mieleen tupsahtaa ihan jotain käsittämätöntä. Olen yrittänyt tehdä vähän listaa, mitä pitää muistaa ottaa matkalle mukaan, mutta melko varmasti unohdan jotain tosi tärkeää.