Kirjan jälkeen

Avainsana: Ilkka

  • Hiihtoputkessa

    Vuoden 2009 kuntoprojekti on alkanut lupaavasti. Yhtään sählyä tai ratsastusta en ole jättänyt väliin ja tämä viikonloppu on kulunut hiihtoladulla. Oltiin eilen lähdössä Ilkan kanssa hiihtämään, kun hän huomasi, ettei omistakaan suksisauvoja.

    Sauvaostoksilta Ilkan mukaan tarttui sitten koko hiihtosetti sukista pipoon asti – vain vanhat sukset ja monot saivat kelvata. Hiihdeltiin eilen harjoittelulenkkinä sellainen viisi ja puoli kilometriä ja tänään meni jo enemmän. Ilkka hiihti varmaan 15 kilsaa ja minä reippaan kahdeksan.

    Syy epätasapainoiseen yhteislenkkiin löytyy siitä, että töhmerölumi takertui minun suksenpohjiini jäävuoriksi. Kaikki käpyä pienempi roska tarttui samaan könttiin. Ei auttanut muu kuin kääntyä kotiinpäin ennen aikojaan.

    Yksi mummeli ihmetteli ladulla, miten minulla pitää niin hyvin. Näytin suksenpohjia ja sanoin, että ehkä pitääkin, mutta niin pitää myös alamäessä. Meinasin pariin otteeseen ihan tuiskahtaa nenälleni, kun suksi tökkäsi.

    Tulipahan kuitenkin ulkoiltua ja hieno juttu, että Ilkkakin näytti innostuvan hiihtämisestä oikein tosissaan. Vähän vaikeaahan se on taivaltaa matkaa samaan tahtiin, kun minä heikompana etenisin muutenkin hitaammin ja sitten vielä hiihdän pertsaa. Ilkka sujuttelee vapaata.

    Riistaveikkojen tilit

    Sain vihdoin tänään laadittua Riistaveikkojen tilinpäätöksen. Yksi 15 euron jäsenmaksu on kummitellut tileissä. Tänään Äiti avusti  minua Utajärveltä käsin ja luetteli jäsenmaksuja. Olin vain kirjannut yhden maksun väärin, mutta sen takia piti kiukutella monta päivää.

    Riistaveikkojen sihteerintyöt alkavat minun kohdaltani vedellä viimeisiään. On täysin mahdotonta hoitaa sihteerintehtäviä Savonlinnasta käsin. Oikeastaanhan metsästäjien pitäisi lähettää esimerkiksi ketunkorvia todistusaineistoksi tapporahoista tänne asti. Mitähän postipoika sanoisi, jos lähetyksestä pilkottaisi verinen korva?

  • Uusi vuosi, uudet kujeet

    Et varmaan uskoisi, että minä olen tehnyt nämä sivut ihan itse. Aivan oikein. En olekaan. Ilkkahan se teki minulle omatekoisen joululahjan! Minä olin vain nyökyttelemässä päätäni ja ihmettelemässä. Ja opinhan minä yhden uuden asian! Tuolta vaan koodista poimii englanninkielisiä termejä ja kääntää ne suomeksi ja tuiskis, tekstit tulevatkin suomen kielellä tänne blogiin!

    Samalla otettiin käyttöön 2.7 versio WordPressistä. Ilkka on tekemässä Railin kukka -blogia tädilleen ja minä kirjoittelin sinne mallitekstejä, joten siltä osin 2.7 versio on tuttu. Uuden version käyttöönotto tuntuu jännittävältä ja aina kehitystyössä ei mennä eteenpäin, vai onko kukaan tullut sinuiksi uuden del.icio.us -designin kanssa?

    Toivottavasti tästä uudesta omasta blogistani tulee parempi kuin edeltäjänsä. Ilkka pisti parastaan teknisen toteutuksen ja designin kanssa ja nyt on minun vuoroni rustailla tänne lukemisen arvoisia tekstejä. Teen parhaani – katsotaan, mihin se riittää.

  • Ilkan iPhone testissä

    Ihan kiva lelu tämä iPhone, mutta toivottoman hidas kirjoittaa. Yhdellä sormella pitää tökkiä.
    Ei ehkä minun juttuni, koska joskus oma nokialainenkin tuntuu hitaalta, muttei sentään näin hitaalta. Hyvä tällä on samoilla netissä, though.

  • Hipiä kiiltää

    Tehtiin viikonloppuna pikareissu Tallinnaan. Maisa ja Teemu olivat jo menneet perjantaina, mutta minä ja Ilkka vietimme romanttista perjantai-iltaa Helsingissä ja hypättiin Tallinnan lautalle vasta lauantaina.

    Yritin varata koko porukalle kauneushoidot jo etukäteen, mutta en saanut yhtään aikaa. Harmitti vähän, mutta Maisan naamataulu silloin, kun me pölähdettiin vanhan kaupungin torille, kruunasi koko reissun. Ei niitä kauneushoitoja olisi enää edes tarvittu.

    Oli tosi mukava reissu. Syötiin hyvin ja sitten mahat pystyssä kelloteltiin kylpylässä. Ihmetyttää, miten Tallink Spa & Conference -hotellin altaissa sai juoda drinkkejä. Aika irvokkaan näköistä, kun keskivartalolihava suomalaismies vetää kaljaa muovituopista ja sitten kuorsaa suu auki porealtaassa.

    Ilkka tilasi meille Maisan kanssa Pina coladat ja itseänikin pelotti, että kookosliemi kippaa altaaseen ja jäljelle jää kiva vana kookoskokkareita. Toisaalta suihkulähteistä pärski vettä niin, että olutkin taisi laimeta ykköseksi, jos liian läheltä käveli.

    Lillumisen jälkeen mentiin taas syömään 😉 Vaikka Tallinna oli pullollaan ööklubeja, oltiin koko porukka niin väsyneitä, että palattiin hotellille jo puolenyön jälkeen. Me nukahdettiin Ilkan kanssa molemmat vaatteet päällä. Ilkka otti ensin vaatteet nukkuvalta minulta ja minä sitten heräsin yöllä ja riisuin vaatteet nukkuvalta Ilkalta. Näin se yhteistyö pelaa!

    Sunnuntaina oli sitten niin kaamea ilma, ettei kehdattu lähteä kaupungille. Käytiin vain pikaisesti kiertämässä Sadamarket. Omituisia veitsiä ja kaiken maailman tappovälineitä möivät ihan julkisesti. Suomessa ei saisi myydä sellaisia pelejä edes tiskin alta.

    Pitää kehua, että Ilkka osti minulle iltapuvun! Tarvitsinkin mustan kokopitkän puvun ja nyt Ilkka sen minulle osti. On se ihana – molemmat.

    Paluumatkalle lupailivat pienoista myrskyä ja minä petyin, koska laiva keinahtelikin rauhallisesti puolelta toiselle. Tai kyllä ihmiset kulkivat käytävillä laidasta laitaan, mutta kukaan ei törmäillyt, koska kaikki kulkivat jonossa samaan suuntaan. Ensin vasemmalle laidalle ja sitten oikealle ja taas kierros vasempaan ja niin edelleen.

    Reissu oli tosi kiva ja voisin lähteä uudestaankin. Sitten pitää saada naamatauluun tupsutusta ja vartalolle kiinteytystä hoitolassa.

  • Bloggaamisen kurjuus

    Hävettää myöntää, mutta julkaisin vasta nyt osan Matka alkaa verkosta -seminaarin muistiinpanoista. Eniten hävettää se, että muutin blogiviestien aikaleimoja… Vaikka tuntuu, että tein jotain rikollista, halusin välttämättä saada viestit aikajärjestykseen.

    Nyt tuntuu pahalta.

    Bloggaaminen on kivaa. Tykkään kirjoitella milloin mistäkin. Nyt kävelen ajansyöjien suossa eikä aikaa tunnu millään riittävän bloggaamiseen eikä oikein muuhunkaan. Kotityöt sentään saatiin tehtyä, kun oli melkein pakko.

    Huomennakaan ei voi rentoutua, koska pitää lähteä Utajärvelle. En uskaltanut ilmoittautua edes sählyyn, kun en tiedä aikataulua. Sama juttu on sitten taas edes sunnuntaina. Ajetaan ehkä Ilkan kanssa peräkkäin kotiin. Minä kurautan komean punaisella Saabilla!

    Maanantaina ei ole mitään, mutta tiistain ja keskiviikon olenkin sitten jo Hämeenlinnassa. Olikohan se vielä niin, että Ilkka lähtee reissuun sillä välin ja on koko loppuviikon? Saatan muistaa väärin.

  • Nykyaikainen viisiottelu, laji 2

    Ponilla ratsastaminen laskettanee ensimmäiseksi suoritukseksi nykyaikaisesta viisiottelusta. Tänään harrastimme Ilkan kanssa toista lajia: ammuntaa. Tosin ilmapistoolin korvasimme haulikolla ja kohteena olivat savikiekot.

    Tämä oli toinen kerta lyhyen ajan sisään, kun kävimme harjoittelemassa. Ilkalta ammunta sujuu jo melko hyvin, mutta minä ammun kuin lehmä. Ihmettelin jo viime kerralla, miksi näkökyky katoaa yhtäkkiä ja sitten taas palautuu. Nyt hoksasin, että en näe koko aikaa edes aseen jyvää.

    Se ei johdu siitä, että ase olisi piippu alaspäin vaan siitä, että näen toisella silmällä lähelle ja toisella kauas, ja välillä silmät arpovat, kummalla oikein katsotaan piippua pitkin kiekkoon. Silloin kun näen jyvän kirkkaana, onnistun jopa tähtäämään, mutta silloin kun jyvä jää sumuverhon taa, ammun ihan sokkona. Outoa.

    Ilkka toi minulle silmälapunkin, mutta eihän siitä mitään tullut. Panoslaatikosta taitettu lappu oli niin iso ja kömpelö, että tarttui pyssyyn.

    Osuin minä muutaman kerran. Ilkka useammin. Koitan taas selitellä itselleni, että Ilkalla lienee kuitenkin enemmän ampumisharjoituksia takanaan kuin minulla. Jatkamme harjoittelua.

  • Syksyn viimeinen

    Vielä piti kertaalleen nousta ponin selkään ja kurauttaa kierros syksyisillä maanteillä. Savage murisi oikein komeasti, mutta minulle hiipi tuttu pelko selkäytimeen. Nukahdettiin molemmat formuloiden aikaan ja nousin suoraan sohvalta Savagen sarvikkoon. Unihiekka vissiin vaivasi, kun meno tuntui jo alussa kovin huteralta.

    En minä kaatunut enkä ollut lähelläkään kaatua eikä sattunut mitään muutakaan pelottavaa. En oikein keksi, mistä jännitys taas johtui, mutta huomasin jäkittäväni hartiat lukkoon ja ranteet tönköiksi.

    Omituisesta olosta huolimatta oli oikein mukava ajella. Muutama vesipisara ei haitannut yhtään, sillä luonto on nyt tosi kaunis. Reissun päätteeksi ajettiin pyörät tallille talviunille. Ennen ensi kesää luvassa on Savagen kasvojen kiillotus. Puhdistusta ja puunausta kynnet verillä, mutta mieli hilpeänä.

    —

    Uusi kiikari toimii kuin unelma! Käytiin Ilkan kanssa ampumaradalla kohdistamassa kiikari. Pikkuisen mulla osuu liian ylös, mutta toisaalta ammuin harjoituspanoksilla ja vain 75 metristä. Ilmeisesti jokainen kuti olisi kuitenkin osunut niin, että ne olisivat riittäneet hirvimerkkiin.

  • Kruisailua ruskassa

    Aamulla ikkunoista pyrki sisään upea syysilma. Vaikka alkuun piti tehdä vähän työhommia, se olin peräti minä, joka ehdotin Ilkalle, josko lähdettäisiin kruisailemaan moottoripyörillä. Ilkkaa ei tarvinnut houkutella. Oli jo tamineissaan ja hoputti minuakin laittautumaan valmiiksi.

    Pikkuisen jänskätti, vieläkö kruisailu taittuu, mutta niin vaan vanhat opit palautuivat mieleen nopeasti. Viimeisestä pitkästä pyöräreissusta taitaa olla jo puolitoista kuukautta ja tässä välissäkin olen käynyt vain pari lyhyempää lenkkiä.

    En ole lyhyen motoristiurani aikana vielä päässytkään nauttimaan niin hyvästä ajosäästä kuin tänään. Aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta ja syksyn tuoksut tunkeutuivat kypärän alle nenään. Aivan hurjan hienoa oli kiemurrella mutkateillä nyt, kun syksyn väriloisto alkaa pikku hiljaa näyttäytyä. Tälle syksylle emme taida saada upeista upeinta ruskaa, mutta kyllä tämänpäiväinen näky oli mahtava. Aurinko valaisi tosi taidokkaasti nekin vähäiset punaisena ja keltaisena loistavat lehdet, jotka uhmasivat ennusteita surkeasta, ruskeasta ruskasta.

    Käytiin Oravissa syömässä ja täydelliseen päivään kuului tietenkin se, että ruoka oli maittavaa. Popsittiin kanaa ja jatkettiin matkaa. Savonlinnassa oltiin jo kolmen jälkeen, joten ehdimme tehdä mukavasti kotihommia ja käydä vielä lenkillä Casinon saarilla ennen auringonlaskua. Hurjan hyvän päivän kruunasi sauna ja tieto siitä, että voin kevein mielin lähteä huomisaamuna kohti Helsinkiä ja EBRF-konferenssia. Nyt kello on kymmenen ja on aika mennä nukkumaan. Uni tulee takuulla heti, kun painan pääni tyynyyn.

  • Uusi työ ja nippu avaimia

    Ensimmäinen työpäivä takana. Uutta infoa, koodia ja ihmistä tuli sisään joka tuutista. Pienen ihmisen pää menee ihan pyörälle ja hätäännyksissäni unohdan asiat sitä mukaa, kun uutta tulee. Toivottavasti en unohda niitä oikeasti tärkeitä asioita.

    Matkailuporukka oli mukavaa ja avuliasta väkeä. Kovasti toivottivat yhden kauppatieteilijän tervetulleeksi joukkoonsa. Pikkuisen pelottaa, ettei minulla ole niitä taitoja ja sitä osaamista, jota minulta odotetaan. Isot saappaat ovat löytäneet täytettäväksi ja minulla on vain kolmikutonen jalka.

    Matkailu ja sähköinen liiketoiminta ovat minulle isoja haasteita. Kovalla työllä pääsen varmasti alkuun. En usko, ettenkö oppisi uutta, mutta opinko riittävän nopeasti. En ole aiemmin tehnyt näin tiukasti aikataulutettuja projektihommia ja nyt ylimääräistä ponnistelua aiheuttaa se, ettei kenttä ole minulle todellakaan tuttu.

    Työt eivät oikein tänään päässeet edes alkamaan. Avainasiat ja tunnukset ja muut sen semmoiset veivät kaiken ajan. Ensimmäistä kertaa aloin ”oikeisiin töihin” vasta neljän jälkeen ja silloinkin varajohtaja kävi ovella kopsauttamassa, ettei ole tarkoitus jäädä yötöihin.

    Työt on tehtävä hyvin, mutta elämässä on paljon muitakin tärkeitä asioita. Perheestäni taistelen enkä tee töitä kotona, jos ei ole ihan pakko. Ilkka on minulle tärkein eikä se muuksi muutu edes uuden tehtävän edessä.

  • Hetkutusta Helsingissä

    Hurautettiin Ilkan kanssa mutka Helsingissä lauantaina. Ensin käytiin Ikeassa, mutta vieläkään en oikein syttynyt ruotsalaisketjun tarjonnalle. Ostettiin kuitenkin se, mitä pitikin eli muutamia muovilaatikoita vaatehuoneeseen.

    Ilkka hoksasi, että voitaisiin käydä Heurekassa ennen kuin mennään Lintsille. En ole käynyt Heurekassa aiemmin, ja vaikka aluksi harmittelin mielessäni, että menee kallista hurvitteluaikaa hukkaan, oli Heurekan visiitti tosi mukava. Kolmikymppiset loivat Heurekassa nahkansa ja palasivat takaisin lapsuuteen. Vedettiin suolisukkahousuja, vaihdettiin formula-autoon rengas, vedettiin köyttä, poljettiin pyörällä nuoralla ja lopuksi otettiin hiki pintaan polkuformulakisoissa.

    Ilkka onnistui hankkimaan itselleen huonon olon sellaisessa lasten leikkikenttälelussa, jossa pyöritään ympäri hurjaa vauhtia. Ei olisi enää tarvittu Lintsin laitteita, mutta niin vaan Ilkka urheasti kävi läpi kaikki hurjimmat vehkeet vielä Lintsilläkin. Jos minua yhtään tuntee, voi arvata helposti, kuka istui aina vieressä:)

    Lintsin uutuus, Kirnu, oli minusta vähän pettymys. Se näytti tosi hauskalta. Ajattelin, että viimeistään Kirnussa vatsan sisältö kirnutaan voiksi tai muiksi tuotteiksi, mutta ei. Ensin jouduimme odottamaan monta minuuttia jonossa. Sitten piti ähistä ja puhista ja venyttää koko puolitoistametrinen vartalonsa äärimmilleen, että yltää nousemaan koko vehkeeseen. Seuraavaksi odoteltiin, että varmasti kaikki remelit ovat tosi tiukasti kiinni. Itse kirnuaminen kestikin sitten vain parisenkymmentä sekuntia. Kamala härdelli ennen ajoa ja sitten yksi silmukka taivaalla ja pois.

    Paras vehje oli ehkä perinteinen Viking-vene. Käytiin siinä kahdesti, ja vaikkei minulla voinut tuntua ihan siellä, missä Ilkalla, minunkin vatsanpohjassani tuntui hauskoja kutitteluja, kun vene heilahteli puolelta toiselle. Salama-vuoristorata oli ihan jees, mutta sinne piti jonottaa yli kymmenen minuuttia, mikä söi vähän innostusta. Salaman hyvä puoli oli sen tosi luonnollisen tuntuinen liikehdintä. Samaa ei voi sanoa Kiepistä. Se vatkasi kyytiläisiä niin, että päät kolisivat hervottomasti turvakaariin. En tykkää.

    Lintsin vehkeet ovat aika perinteistä sorttia. On varmaan melko hankala keksiä enää mitään uutta varsinkin, kun huvipuistoalue käy ahtaaksi. Saipa sitä tuollakin pään vähäksi aikaa sekaisin. Vatsa ei mennyt, vaikka lopuksi vetäisin melkein koko hattaran kitusiin.