Kirjan jälkeen

Tekijä: Outi

  • Sushia suuhun

    Halusin kerran  yllättää Ilkan sushilla ja ostin sitä Akselinpojasta. Se on paikallinen pikkuputiikki, jossa myydään herkkusia lihasta ja kalasta. Eivät olleet Akselin sushit syömäkelpoisia.

    Kaupassa bongasin sushi-ateriapaketin, ja ajattelin, ettei omatekoinen voi ainakaan pahempaa olla. Otin siitä särpimeksi kylmäsavulohta, rucolaa, katkarapuja ja tuorekurkkua. Eihän lohesta voi huono tulla?

    Hirveä siivo keittiöön

    Riisit kattilaan ja katkaravut sulamaan. Olisi tietenkin pitänyt olla jotain jättikatkaravunpyrstöjä tai mitä ne nyt olivatkaan, mutta meillä mentiin ihan Pirkka-linjalla.

    Jäähdytin riisin tuttuun tapaan pihalla, mutta naapurin Milla-koira ei tälläkään kertaa ehtinyt saada vainua. Vähän jänskätti, Ensimmäiseen versioon laitoin riisiä, lohta ja kurkkua, ja sitten vaan kääretorttutyyliin kietaisin koko komeuden merilevään.

    Toiseen laitoin rucolaa, katkarapuja ja ihan pikkuisen majoneesia sekä tietenkin taas riisiä ja merilevää ympärille. Sitten tein virheen, kun aloin pyöritellä riisistä palleroita käsissäni. Koko keittiö oli täynnä riisiä, kun taiteilin lohesta ja riisistä palleroita.

    Onhan niillä rullilla ja palleroilla jotkut hienot jaappanilaiset nimetkin, mutta en niitä tähän hätään muista. Joka tapauksessa sain aikaiseksi kohtalaisen monta erilaista sushi-palleroa – ja eikun syömään!

    Aina kotona tehty kaupan ruuat voittaa

    Tulihan niistä. Merilevä maistui tosi voimakkaalle, joten ne, jotka pyörittelin keittiön siivon kustannuksella, olivat lopulta parhaita. Ihan hyvin toimi kylmäsavulohi aasialaisessa ruuassa, ja syötäviä olivat katkaversiotkin.

    Mutta ei sushista tule meidän kummankaan lempiruokaa. Ilkkakin totesi, että mieluummin syö lohen reilun suomalaisen ruisleivän päällä kuin hienostellen merilevään käärittynä.

    Tulipahan kokeiltua. Tänään syötiinkin sitten ihan tavallista hirvipaistia ja perunamuusia. Paljon parempaa on pottumuusi suomalaisen suuhun.

  • Arvioita ja kokemuksia

    Meillä katsotaan paljon elokuvia. Aika usein käy niin, että minä nukahdan ja Ilkka ainakin sanoo katsovansa leffat loppuun. Ajattelin kerran, että olisi kiva kirjoittaa arvioita  leffoista ja härpäkkeistä ihan tavallisen ihmisen silmin tarkasteltuna. Nytpä tartun härkää sarvista, ja tällään tänne blogiin uuden kategorian eli arviot. Sinne tulee arvioita ja käyttökokemuksia kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä. Ensin kuitenkin leffoja.

    Marmaduke nakratti ajoittain

    [xrr rating=2.5/5]

    Marmaduke – tuo hömelöistä koirista hömelöin – kertoo oivasti allekirjoittaneen leffamausta. Ei haittaa, vaikka kohderyhmänä olisivat enimmäkseen lapset, eikä haittaa, jos kyseessä olisi piirretty (nyt ei ole). Puhuvat koirat vähän haittaavat.

    Vaikka meidän Heta osaa puhua – ja kaikki muutkin koirat – ei Hetan suu liiku sanojen tahtiin. Hetan puheet ovat enimmäkseen ääneen ajatteluja kuin puhetta. Marmadukessa koirien suut liikkuivat sanojen tahtiin, mutta muuten hölmö tanskandogin ja mastiffin sekoitus oli hassunhauska hurtta.

    Melkein eniten nauratti se kohtaus, jossa Marmaduke istui pikkuruisessa minissä niin, että pää oli kattoluukusta ulkona. Toki muotitietoisella hurtalla oli aurinkolasit päässä.

    Outin asteikolla, jossa maailman huonoin elokuva Frozen edustaa nollan tähden ja yksi parhaista, Se7en viiden tähden elokuvaa, Marmaduke sijoittuu huumorimielessä neloseen ja juonellisesti kahteen ja puoleen tähteen.

    Ei kovin neropatti

    [xrr rating=1.5/5]

    Neropatin päiväkirja, Diary of a wimpy kid oli nolaamiselokuva. Elokuvan pääesittäjä joutui, raukkaparka, jatkuvasti noloihin tilanteisiin. Milloin ärsyttävä lettipää antoi köniin, milloin herttainen lyllerö pyysi isojen poikien kuullen leikkimään ja muutenkin homma karkasi jotenkin käsistä.

    Jos amerikkalainen koulu on todella niin julma paikka ihmislapselle kuin se tässä leffassa näyttäytyy, niin ei ihme, että amerikkalaiset ovat yleisesti ottaen kaksinaismoraalista kansaa. Anteeksi tyhmä yleistys.

    Outin asteikolla puolitoista tähteä. Sopii lauantai-iltapäivän perhe-elokuvaksi.

    Kivenharmaata

    [xrr rating=2/5]

    Ja sitten katsottiin oikein tähtinäyttelijöiden miehittämä Stone. Robert De Niro oli jonkinsortin psykologi, Edward Norton vapaudesta haavaileva vanki ja Milla Jovovich hänen vamppimuijansa. Kun psykologi seisoo vangin vapauden tiellä ja vangilla on siviilissä kaunis vaimo, voi leffan juonen arvata aika helposti.

    Tämä leffa ei ollut edes mielenkiintoinen tai ajatuksia herättävä. Oikeastaan päällimmäinen ajatus oli se, että Jovovich muistuttaa häiritsevästi Jenni Vartiaista, mikä ei tässä tapauksessa suinkaan ole hyvä asia. Tuollaisten naisten vuoksi, siis leffan Lucettan kaltaisten naisten, hameväki on tuomittu olemaan kakkoskastia hamaan tulevaisuuteen.

    Surkeastihan siinä lopulta kävi, mutta niin oli arvattavissakin. Kaksi tähteä ikävän yksitoikkoisesta elokuvasta, johon oli tehty tekotaiteellinen juoni.

    80-luvun kuteet

    [xrr rating=3/5]

    Ja sitten katsottiin vielä huumoria. Kauhean kankkusen (The hangover) jälkeen Kasarikankkuselle eli Hot tub time machinelle asetettiin jo etukäteen hirveät paineet, mutta leffa ei päässyt ihan samaan fiilikseen. Olihan se ihan hauska. Kaikki mahdolliset pojat on poikia -huumorin vivahteet oli käytössä, mutta ehkä hauskinta oli ihmetellä 80-luvun nuorison vaatteita.

    On se vaan hyvä,  ettei tarvitse enää samanlaisiin makkarankuoripukuihin sonnustautua luikertelurinteessä. Ei sillä, että minä olisin luikertelua viime aikoina harrastanut, mutta jos harrastaisin, niin mieluummin seuraisin snoukkaväen muotia kuin kultaista 80-lukua. Lökäpöksyihin mahtuu paljon paremmin lämpimät villahousutkin!

    Aikamatkustus muuttaa tietenkin maailmaa ja  Googlekin oli lopulta Lougle. Siitä ja parista muusta hauskasta yksityiskohdasta kolme tähteä. Sopii hetkeen, jolloin elämä ahdistaa ja on muutenkin ankeaa.

    Tätä parempia hassutteluja viimeaikaisista leffoista ovat esimerkiksi Kick-Ass, Little Fockers (Pienin painajainen perheessä) ja parhaillaan leffassa pyörivä The Green Hornet, jonka kävimme Ilkan kanssa katsomassa 3D:nä viikko sitten. Ja se 3D: Aivan yliarvostettua tohotusta.

  • Six pack kateissa

    Illasta toiseen meidän pienessä perhepiirissä pohditaan kuntoilun saloja. Tässä aitoa kuvamateriaalia siitä, että vatsalihastreeni on todellakin käynnissä.

    Jatketaan: yksi, jaa kaksi, jaa kolme, …

  • Kuntoilu-uutisia

    Moni on kysellyt selän kuulumisia. Kiinnostuneille tiedoksi, että olen edelleen selkärankainen enkä ihan vielä kokopäiväinen koukkuselkä noita-akka. Käytiin viime viikonloppuna Utajärvellä kelkkailemassa, ja moottorikelkkailu tuntui olevan parasta liikuntaa selälle. Kaikki muut paikat jumiutuivat ihan täysin, mutta selkäranka oli notkea kuin pajunvitsa.

    Pyyhällettiin ensin Ilkan kanssa Utajärveltä Ylikiimingin suuntaan, mutta lunta oli niin vähän, että Ilkka ajoi pohjapanssarinsa sököksi kantoon. Noh, siitä viisastuneina lähdettiin toiseen suuntaan eli Rokualle. Rokuan maastoissa on aina lunta, ja niin tälläkin kertaa. Käytiin lopulta Vaalassa asti.

    Kelkat kärryllä Ämmänsaareen

    Seuraavana aamuna startattiin kelkat kärryssä kohti Ämmänsaarta. Nuhainen isä lähti mukaan. Isän nuha sai kyytiä, kun ”pikkureissulla” tuli lopulta mittariin 240 kilometriä. Käytiin nimittäin Hossassa mutka. Varsinkin länsipuolen paluureitti oli tosi hienossa kunnossa. Se oli aika vasta lanattu, leveä ja luntakin oli riittävästi. Meinattiin aluksi palata järvenselkää pitkin takaisin, mutta onneksi ei lähdetty hyiselle järvelle. Vaikka minä tössäytin puuhun, oli silti kivempi ajaa metsässä kuin järvellä.

    Puuhunajossa ei ollut mitään vakavaa. Ajoin vain pienen nyppylän yli, ja jotenkin horjahdin sillä seurauksella, että sammutin vahingossa kelkan. Muut olivat kääntäneet mäen alla olevassa tiukassa kurvissa kaasulla, ja kun minulla kelkka ei käynyt, käännöskin jäi puolitiehen. Onneksi pystyin jarruttamaan niin paljon, ettei vahinkoa tullut. Hyvä, että muut edes hoksasivat ihmetellä, mihin minä oikein jäin.

    Tasoharjoituksen tulos jännittää

    Perjantaina maratonkoulussa oli tasoharjoitus. En ollut ennen moiseen osallistunut, joten hölmöyttäni kävin juoksemassa edellisenä päivänä vauhtilenkin surkeasti auratulla tiellä.

    Tasoharjoituksessa mentiin 1,4 kilometrin lenkki neljä kertaa eri sykkeillä. Ensin mentiin rauhallisella peruskestävyys 1-sykkeellä 140, sitten aerobisella kynnyksellä 155, ja lopuksi vauhtikestävyyssykkeellä 165 ja lähes maksimisykkeellä 180. Aenaerobinen kynnys minulla oli syksyn testissä 171.Ideana oli, että kun samoilla sykkeillä juostaan kauden mittaan useita kertoja, joka kerralla pitäisi päästä pikkuisen nopeammin sama matka.

    Huomasin, että peruskestävyyttä pitää lisätä. Jäin heti ensimmäisellä kierroksella kolmanneksi viimeiseksi, ja seuraavalla kierroksella jo toiseksi viimeiseksi. Tanhuvaaran lenkin alkupuolella oli pitkä nousu, ja se oli minun ongelmani. Syke nousi aina ihan älyttömän korkealle, vaikka sitten alamäessä se laski nopeasti. Kun piti yrittää pitää syke tiettynä, ylämäkeen oli pakko löysätä vauhtia. Tuntui, että muut eivät joutuneet vaihtelemaan vauhtejaan niin paljon kuin minä tai sitten he huijasivat.

    Viimeisellä maksimisykkeen lenkillä syke ei lähtenyt nousuun. Sain juosta niin paljon kuin jaksoin, eikä maksimi noussut mäessäkään yli 184. Jännä juttu että viimeisellä lenkillä saavutin tosi paljon edellä juosseita, vaikka kenestäkään en enää ohi päässyt.

    Tasoharjoituksesta jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis. Yritin tehdä sen mahdollisimman huolellisesti, että tulokset olisivat selvät.

    Kahvakuulia ja tasapainolautoja

    Meidän olohuone on ottanut askeleen kohti kuntoiluhuonetta. Talo alkaa näyttää siltä kuin siellä asuisi oikeita urheilijoita. Kahvakuulia on ilmestynyt pari lisää, nurkassa pyörii jumppapallo ja kaapin takaa pilkistää tasapainolauta. Olen kahlannut netistä välilevynrappeumatietoa, ja aina kehotetaan vesijuoksemaan ja tasapainoilemaan.

    Tähän saakka selkätreeni on tuntunut raskaalta. Jos illalla treenaa, aamulla selkä on jäykkänä. Yritin mennä jäykkyyttä karkuun pilatekseen, mutta kurssi oli jo täynnä. Nyt olkkarissa on onneksi tilaa myös venytellä, joten sitä pitää lisätä ohjelmaan. Meillähän jo tanssitaan Kinectin tahtiin melkein joka päivä (paitsi niinä päivinä kun minä hermostun hävittyäni tanssibattlen).

    Keskiviikosta lähtien viikko-ohjelmaan tulee myös vesijuoksua, kun Savonlinnan Seudun Ekonomien avantouintikerho starttaa, ja pulahduksen jälkeen aion mennä uimahallin lämpöön vesijuoksemaan.

    Vielä kun uskaltaisi mennä maanantaisin ratsastamaan. Pilkkua on jo vähän ikävä.

  • Mummovaivoja

    Nyt on sitten oikein mustaa valkoisella lääkärin allekirjoituksella varustettuna, että minusta on tullut vanha. Kuolen varmasti – en ihan vielä.

    Minulla on ”iäkkään, ylipainoisen” vaivoja. Välilevy on alkanut rappeutua ja alaselästä löytyi alkavaa nivelrikkoa. Great! Lääkäri vain totesi, että on erittäin hyvä, että muutokset löydettiin näin nuorena, kun asialle voi vielä tehdä jotain.

    Edessä loistava tulevaisuus

    Kuulemma edessä on iskiasvaivoja ja kasaanpainumista. Olisihan se pitänyt arvata, kun maratonkoulun lähtötasotestissä minut mitattiin sentin lyhyeämmäksi kuin luulinkaan.

    Välilevyn verenkierto on lähes olematon ja sen aineenvaihdunta tapahtuukin imeytymisen kautta makuulla ja käytetyn ravinnon tihkumisen kautta ylhäällä oltaessa. Konkreettisesti siitä saa viitteitä etenkin nuorilla aikuisilla mitattaessa pituus aamulla heti ylös noustessa ja illalla, jolloin mittausten ero voi olla 1.5 senttiä. Vanhuuttaan ihminen kasvaa tavallaan ”lyhyyttä”, kun välilevy ei yön aikana enää imekään nestettä entiseen malliin. (Selkäcenter: Mikä on välilevy ja mihin niitä oikein tarvitaan?)

    Mitä tästä voi päätellä? Nukun aivan liian vähän! Kun alan nukkua enemmän, venyn takuulla takaisin 156 senttiin. Tai sitten piipistän seuraavassa mittauksessa.

    Uudenvuodenlupaus

    Nyt alkaa kuntoilukuuri. Vesijuoksua, tasapainolevyn kanssa taiturointia, vatsa- ja selkälihastreeniä ja ennen kaikkea lihashuoltoa pitää lisätä. Juoksukin kulkee paremmin, kun keskivartalon korsetti on kunnossa. Ilkka ehti jo kysellä Gym42:sta treeniohjeita, ja netistä etsin hurjan määrän jumppaohjeita.

    Silloin kun lopetin karkin syömisen 17 vuotta ja 363 päivää sitten, söin uudenvuodenaattona ihan tajuttomasti karsua. Aion käyttää tätä samaa toimivaksi havaitsemaani kaavaa, ja lekottelen tämän ja huomisen päivän tekemättä mitään. Sitten kun kello lyö kaksitoista… alkaa hullu huhkinta!