Kirjan jälkeen

Kategoria: Outin eväät

Ruokaa, reseptejä ja rakkautta ruuanlaittoon

  • Hyvää possunfilettä

    Eilen oli jotenkin niin vetelä päivä, ettei tullut edes ruokaa laitettua. Lounaaksi hain viereisestä pizzapaikasta molemmille kebabit ja vasta illalla pyöräytin tuorepastatortellineja. Vaikka nakkelin sekaan vain aurinkokuivattua tomaattia ja oliiveja, annoksesta tuli paljon parempi kuin ystävänpäiväinen tortelliniannos Piattassa. Eivät ole edes julkaisseet TripAdvisorissa arviotani Piattasta, koska taisin morkata sen pöperöjä liikaa.

    Tänään tartuin kauhan varteen ja testasin Hesarin possun sisäfilereseptiä. Tuli oikein makoisaa. Tosin minä ryhdyin keittiöhommiin niin myöhään, että sinappivoitelun jälkeen leikkasin fileen noin tuuman paloiksi. Lämpenivät sitten hieman nopeammin. Lyhensin viidellä minuutilla paistoaikaa, mutta kun kokeilin yhtä palaa, se oli vielä niin punainen, että laitoin fileet takaisin uuniin.

    Nopsa kastike

    Kastikkeen tein niin, että tuossa kokeiluvaiheessa huuhtelin pannusta liemen talteen, kaadoin lihanesteen sekaan vajaan purkin ruokakermaa ja lisäsin reilun ruokalusikallisen worchestershiren kastiketta. Kaapissa oli valmista lihamausteseosta, jota ropsautin pannulle. Maistelin välissä ja lisäilin worchestershireä tai mausteita ja lopuksi suurustin ruskealla Maizenalla.

    Tässä vaiheessa nappasin lihat uunista ja kaadoin valmiin kastikkeen niiden päälle. Ehtivät odottaa vielä viitisen minuuttia folion alla ennen syömistä. Tuli melko hyvää. Ehkä pikkuisen olisi saanut olla enemmän suolaa. Ehdottomasti kokeilun arvoinen resepti, ja onpahan ainakin vaihtelua kaupan valmiisiin marinadiliemessä lilluviin sisäfileisiin.

  • Lihapullareseptiä metsästämässä

    Ennemmin tai myöhemmin suhteessa tullaan keskusteluun äidin ruuat vs. tyttökaverin ruuat. Olemme saavuttaneet tänään tuon kulminaatiopisteen. Arvata saattaa, että pyöräytin tänään ruuaksi lihapullia jokaisesta kodista löytyvän Kotiruokaa-kirjan reseptin mukaan.

    Jo joskus aiemmin Ilkka oli ihmetellyt, miten kaupan lihapullat ovat niin tiiviitä, kun taas kotikutoiset pullat  tuppaavat hajoamaan lautasella. Siksipä vähensin nesteen ja korppujauheen määrät puoleen ja  vaivasin pullataikinaa vähän pidempään.

    Ei auttanut. Lihapulla hajosi taas lautaselle.

    Äiti teki niin hyviä

    Ilkka kehui äitinsä lihapullia, joihin minä en koskaan ehtinyt omin hampain tutustua. Ne olivat olleet pieniä ja  tiiviitä, mutta kuulemma saman makuisia kuin nämä minunkin hajoavat pullat.

    En myöntänyt tehneeni mitään virhettä, vaan aloin selitellä, että niin, niin mutku meijän pullia ei ole paistettu rasvassa pannulla vaan uunissa pellillä. Ei auttanut sekään. Uunissa oli paistettu Ilkan kotonakin.

    Nytpä siis alan etsiä tiiviiden lihapullien salaisuutta. Jos joku osaisi pikkuisen ohjata oikealle polulle niin kiitollisuudella otan vinkin vastaan.

    Tiedän omasta kokemuksestani sen tuskan, kun melkein maistaa jonkun ruuan suussaan, mutta tietää, ettei saa sitä ruokaa ikinä. Minulle sellainen ruoka on Lahja-mummon vastapaistettu rieska. Sitä ei saa enää koskaan, mutta ”niitä oikeita” lihapullia voisin ehkä Ilkalle onnistua tarjoilemaan.

    Apua!

  • Naminami kukkakaaligratiinia

    En tykkää lämpimästä kukkakaalista, mutta nyt pyörrän sanani. Tiesin, että Ilkka tykkää keitetystä kukkakaalista, ja kun meillä on terveysviikot meneillään, ajattelin yllättää hänet ja pyöräyttää kukkakaalia hirvipaistin kylkeen. Jollakin tapaa outoa makua piti saada peitettyä, joten päädyin tekemään kukkakaaligratiinia.

    Surffailin netissä ja löysin ihan kelvollisen oloisen reseptin Makunautintoja Mimmin keittiöstä -blogista. Muuttelin vähän reseptiä jääkaapin sisällön mukaan, ja lopulta tein gratiinin kutakuinkin näin:

    Pilkoin pienen kukkakaalin kattilaan, jossa oli suolalla maustettua kiehuvaa vettä. Kansi visusti kiinni ja liesituuletin täysille, ettei koko talo lemuaisi kaalilta. Viiden minuutin päästä kippasin vedet pois ja kukkakaalit pieneen uunivuokaan.

    Hirvenlihakastikkeesta jäi puolisen purkkia eli noin desi kevyttä ruokakermaa, jonka lorautin kattilaan. Kaadoin ruokakermapurkkiin pikkuisen maitoa ja huuhtelin loputkin kermat kattilaan. Yhteensä nestettä oli ehkä Mimmin ohjeen mukainen pari desiä, jos sitäkään.

    En suurustanut soosia jauho-rasvaseoksella vaan sulatin ruokakermaan sulatejuustoa ehkä noin 50 grammaa. Sen, mitä nyt oli jääkaappiin jäänyt. Vaikka kyseessä oli maustamaton tuorejuusto ja vielä kevytversio, en muista lisänneeni lainkaan suolaa. Valkopippuria ja meiramia laitoin ehkä molempia noin puoli teelusikkaa. Ihan lopuksi lisäsin vielä reilun teelusikan vaaleaa maizenaa suurusteeksi, mutta ei sitä varmaan olisi tarvittu lainkaan.

    Kun soosi pulpahti, kaadoin sen kukkakaalinuppujen päälle. Ihan päällimmäiseksi lisäsin vähän juustoraastetta – yllättäen kevyttä sekin! Sitten työnsin kulhon uuniin 225 asteeseen ylälämmölle ja menin pihalle lumitöihin. Gratiini ehti olla ehkä sellaiset 12 minuuttia uunissa, kun sen pinta oli mukavan ruskehtava ja piha oli kolattu.

    Yllättävä makunautinto

    En tiedä yhtään, miten onnistuin saamaan gratiinista niin hyvää, mutta me söimme Ilkan kanssa koko kipollisen siltä istumalta. Hirvipaistikin joutui kakkosrooliin ja perunakippo jäi melkein koskematta.

    Tuleekohan minusta nyt kukkakaalinpurija? Sanoisinpa melkein, että kokeilkaa ihmeessä Mimmin reseptiä. Sitä voi näköjään varioida omaan makuun ja jääkaapin sisältöön nähden ilman, että maku kärsii.

    Kuva suoraan Mimmin blogista.

  • Sushia suuhun

    Halusin kerran  yllättää Ilkan sushilla ja ostin sitä Akselinpojasta. Se on paikallinen pikkuputiikki, jossa myydään herkkusia lihasta ja kalasta. Eivät olleet Akselin sushit syömäkelpoisia.

    Kaupassa bongasin sushi-ateriapaketin, ja ajattelin, ettei omatekoinen voi ainakaan pahempaa olla. Otin siitä särpimeksi kylmäsavulohta, rucolaa, katkarapuja ja tuorekurkkua. Eihän lohesta voi huono tulla?

    Hirveä siivo keittiöön

    Riisit kattilaan ja katkaravut sulamaan. Olisi tietenkin pitänyt olla jotain jättikatkaravunpyrstöjä tai mitä ne nyt olivatkaan, mutta meillä mentiin ihan Pirkka-linjalla.

    Jäähdytin riisin tuttuun tapaan pihalla, mutta naapurin Milla-koira ei tälläkään kertaa ehtinyt saada vainua. Vähän jänskätti, Ensimmäiseen versioon laitoin riisiä, lohta ja kurkkua, ja sitten vaan kääretorttutyyliin kietaisin koko komeuden merilevään.

    Toiseen laitoin rucolaa, katkarapuja ja ihan pikkuisen majoneesia sekä tietenkin taas riisiä ja merilevää ympärille. Sitten tein virheen, kun aloin pyöritellä riisistä palleroita käsissäni. Koko keittiö oli täynnä riisiä, kun taiteilin lohesta ja riisistä palleroita.

    Onhan niillä rullilla ja palleroilla jotkut hienot jaappanilaiset nimetkin, mutta en niitä tähän hätään muista. Joka tapauksessa sain aikaiseksi kohtalaisen monta erilaista sushi-palleroa – ja eikun syömään!

    Aina kotona tehty kaupan ruuat voittaa

    Tulihan niistä. Merilevä maistui tosi voimakkaalle, joten ne, jotka pyörittelin keittiön siivon kustannuksella, olivat lopulta parhaita. Ihan hyvin toimi kylmäsavulohi aasialaisessa ruuassa, ja syötäviä olivat katkaversiotkin.

    Mutta ei sushista tule meidän kummankaan lempiruokaa. Ilkkakin totesi, että mieluummin syö lohen reilun suomalaisen ruisleivän päällä kuin hienostellen merilevään käärittynä.

    Tulipahan kokeiltua. Tänään syötiinkin sitten ihan tavallista hirvipaistia ja perunamuusia. Paljon parempaa on pottumuusi suomalaisen suuhun.

  • Metsäkaurista

    Pitkän viikonlopun hirvenmetsästyssaldona oli Tuomaksen saama komea sarvipää. Ollaan aloitettu hänen kanssaan yhtä aikaa ja nyt Tuomaskin vasta sai ensimmäisensä. Antaa vaan ukkojen puhua akoista, jotka eivät saa edes saalista ja käyvät turhaan metsällä. Oma tämän syksyn saalismääräni taitaa jäädä yhteen teereen, kun ei Hetan kanssakaan mitään nähty.

    Saatiin kuitenkin pakastimen täytettä, kun joku ajoi sikalan mutkassa metsäkauriinvasan päälle. Kuski väitti isälle puhelimessa kiven kovaa, että alle jäi metsäpeura. Lähdettiin varalta oikein peräkärryn kanssa tarkistamaan otusta, ja niin pikkuruinen kaurisvasa sai viimeisen matkansa isolla kärryllä meidän pihaan.

    Isä opetti suolistamaan

    Kauriin kaula oli nyrsitty auki jäljestä päätellen linkkuuveitsellä, mutta muuten ruho näytti syömäkelpoiselta. Kerrankin oli tilaisuus opetella suolistus ja nylky oikein ajan kanssa. Isä neuvoi ja näytti mallia – minä sihnutin perässä sen, minkä voin.

    Hetallakin oli jännää, kun kauris roikkui yön yli puuliiterissä, ja ovea piti vahtia koko yö.

    Seuraavana päivänä harjoitus jatkui paloittelulla. Hirviporukan lihanjakopäivään pääsen ehkä kerran vuodessa ja silloinkin minut monesti laitetaan sisähommiin. Nytpä oli hieno tilaisuus treenata paloittelua mukavasti keittiönpöydällä.

    Mureaa lihaa

    Laitoin heti ulkofileestä paistin. Laitoin täytteeksi juustoa, sipulia, pizzamaustetta, meiramia ja munankeltuaisen. Pintaan vielä suolaa ja valkopippuria. Sydän oli sopivasti hollilla, joten sekin pääsi samaan pataan.

    Tuli tosi hyvää, vaikka itse sanonkin. Paljon parempaa kuin teerestä. Liha oli mureaa ja maukasta ja juustosta tuli sopivasti rasvaa muuten rasvattomaan lihaan.

    Otin toisen ulkofileen ja sisäfileet mukaan Vesannolle ja nyt ne odottavat pakkasessa juhla-aterian aihetta.

    — Post From My iPhone

    — EDIT 31.10.2010

    Tein tänään samaa ruokaa hieman varioiden. Käytin tällä kertaa alkuperäisen peurarullaohjeen mukaisesti vuohenjuustoa, timjamia ja meiramia. 175 asteessa muhivat samaan aikaan myös uuniperunat suolapedillä, mutta vaikka ne olivat uunissa tunnin eli vartin metsäkaurisrullaa pidempään, ei pienistäkään perunoista tullut yhtä hyviä kuin viime viikolla Vesannolla. Kaurisrulla muhi foliossa vielä noin vartin ennen tarjoilua.

    Kun otin kauriin pois uunista, sammutin uunin ja jätin sinne vielä perunat muhimaan. Sisäfileet paistoin nopeasti pannulla, maustoin reippaalla suolalla ja mustapippurilla. Lopuksi käärin folioon ja laitoin sammutettuun uuniin siksi aikaa, kun katoin pöydän ja keitin kastikkeen.

    Kauris onnistui vielä paremmin kuin viimeksi. Vuohenjuusto pehmitti mukavasti makua ja toi mehevyyttä. Sisäfileitten paisto onnistui piirun vaille täydellisesti, mutta maustaminen olisi voinut olla sittenkin rohkeampi. Nyt on kauris sitten syöty ja seuraavaa odotellaan. Nam.