Kategoria: Outin eväät

Ruokaa, reseptejä ja rakkautta ruuanlaittoon

  • Chez Dominique – Michelin tähtiä syntymäpäivään

    Ilkka halusi syntymäpäivänään elämyksiä, ja meillä sitä saa, mitä tilaa. Tällä kertaa vuorossa oli ruokaelämys.

    Heinäkuinen Helsinki ei miellytä edes huippuravintolaa, joten Chez Dominique pakkasi padat ja pannut, ja matkasi syvälle Etelä-Savoon Olavinlinnan kupeeseen. Heti kun kuulin, että kahden Michelin-tähden ravintola on Ilkan syntymäpäivänä Savonlinnassa, päätin, että sinne mennään – maksoi mitä maksoi.

    Kokemus oli loistava. Elämys isolla E:llä. Nyt tiedän, miten loistava ruoka eroaa hyvästä, enkä tämän jälkeen kutsu ruokaa loistavaksi, jos siihen ei todella ole aihetta. Näin jälkikäteen jo pelkkä menun katselu saa ihanat maut taas leikkimään kielellä.

    Makuelämyksiä telttakatoksessa

    Iltapäivällä sateli hieman, joten pöytien ja keittiön ylle oli kasattu telttakatos. Omistaja Hans Välimäki kertoili jo ovella tuttavalliseen sävyyn, kuinka Suomen kesä tekee ruuanlaitosta haasteellista eikä sähköäkään ole riittävästi kunnollisen keittiön tarpeisiin.

    Välimäki toivoi ruuan maistuvan, kun tarjoilija lähti johdattamaan meitä  pöytään. Vaikka joissakin hieman paremmissa ravintoloissa tällaiselle kolmikymppiselle ponnaripäälle on tarjottu tuoli istuttavaksi, missään muualla ei ole taiteltu lautasliinaa syliin, ja kohta jo kaadettiin sampanjaa alkumaljaksi.

    Linnunmaitoa Champagnesta

    Ei tarvitse varmaan kertoa, etten ole ennen moista linnunmaitoa juonut. Tuleekohan makuaisti valikoivaksi ja seuraavissa sukujuhlissa huuli menee mutruun halvasta kuohuviinistä?

    Lohicornettoa alkuun

    Alkupalaksi meille tarjoiltiin suussasulavaa lohicornettoa. Se tarjoiltiin kivisestä astiasta, johon oli porattu cornettoja varten kaksi pientä reikää.

    Lohicornetto maistui aluksi suolaiselle ja sitten yllättäen makealle. Aluksi arkailin haukata pientä jäätelötötterön näköistä kala-alkupalaa. Pelkäsin, että tuutti murtuu ja sotken heti vaatteeni, mutta cornetto kirjaimellisesti suli suuhun. Cornetto oli niin hyvää, ettemme ehtineet ottaa siitä edes kuvaa.

    Tomaatin, mozzarellan ja viinin liitto

    Alkupalan myötä odotukset nousivat entisestään, mutta tomaatti-mozzarella -salaatti marinoitujen katkarapujen kera täytti ne täydellisesti.

    Chez Dominique

    Ensi puraisu mozzarellasta sai juuston nesteen purskahtamaan vitivalkoisen kuoren sisältä. Pienet kirsikkatomaatit toivat suuhun pientä kirpeyttä ja katkaravuista löytyi aromi, jota en ole koskaan ennen maistanut. En ole katkaravun ystävä, mutta tällä kertaa täytyy minunkin myöntää, että melkein rakastuin rapuun.

    Mutta hyvä ruoka ilman makua tukevaa viiniä ei ole mitään – jos jotain opin ansaituista Michelin-tähdistä niin ainakin sen. Nyt täytyy luottaa siihen, että ennalta nettisivuilla ilmoitettuun viinilistaan ei tullut muutoksia, sillä minulla ei tullut painettua mieleen viinien nimiä. Listan mukaan ensimmäinen eli tomaatti-mozzarellan kanssa tarjoiltu viini oli Sancerre Chavignol 2007, Yves Martin.

    Peltolan Juustolan voinappi

    Seuraavaksi pöytään tuotiin kahden laista leipää ja Peltolan Juustolan kirnuvoita.

    Chez Dominique Chez Dominique

    Peltolan Juustola sattuu olemaan entisen vuosikurssikaverini Kärkkäisen Immun emänöimä Juustola, joten voissa oli erityistä tuttuuden makua.

    Voi tarjoiltiin hauskasti kiviastiasta. Mukava yksityiskohta tämäkin omiin tarjoiluihin.

    Piikkikampela kruunasi illan

    Illan ensimmäinen lämmin ruoka oli grillattua piikkikampelaa ja vihannes ”Barigoule”.

    Chez Dominique

    Piikkikampelan kera joimme lasilliset aivan täydellistä valkoviiniä, Les Chalasses Vieilles Vignes 2006, Jean Francois Ganevat. Monenmoista viiniä olen ehtinyt elämäni aikana maistaa, mutta tästä ei kyllä valkoviini paljon parane. En tiedä, uskaltaisinko maistaa viiniä ilman piikkikampelaa, sillä näiden kahden liitto oli täydellisyyttä hipova. Koska en ole ruokakriitikko, sanat eivät riittäisi kertomaan, miten hyvää piikkikampela, vihannekset ja viini olivat, joten jätän sen kaikkien arvailtavaksi. Vielä parempi, jos koette makuelämyksen itse.

    Anjoun kyyhky

    Toinen pääruuista oli Anjoun kyyhkyä ”BBQ”, kevätkaalia ja tryffeliä.

    Chez Dominique

    Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta, ja Ilkka rakastui kyyhkyläisen tarjoamaan kyyhkyyn.

    Ilkka aikoi itse metsästää muutamia kyyhkyjä, jos minä onnistun tuottamaan hänelle uudelleen saman maun. Ilkka onnistunee paremmin kyyhkymetsällä kuin minä kyyhkyn laitossa.

    Kyyhky maistui hieman sisäelimille. Se hajosi suussa ihan pikkuruisiksi palasiksi, jotka hitaasti sulivat suuhun. Mehevä kyyhkynmaku sai jälleen tukea viinistä, Aloxe-Corton 2006, Olivier Leflaive.

    Uusi makututtavuus oli myös tryffeli. Siitä en oikein osaa sanoa mitään. Sieni maistui ehkä hieman lihaisalta, joten annoksen kokonaismaku oli ihan muuta kuin oletin.

    Makea loppu

    Kyyhkysen jälkeen makuhermoja kutkuteltiin omenapiirakalla ja vihreällä omenalla.

    Chez Dominique

    Omenapiirakka tarjoiltiin hauskasti pienestä maljasta, johon voisi kuvitella tuikkukynttilän palamaan. Hyvä idea, joka täytyy muistaa seuraavalla kerralla.

    Ilkka ei ihan mieltynyt täydellisesti kanelilta maistuvaan omenapiirakkaan, jota verhosi pehmoinen vaniljavaahto. Minusta pieni makea oli tosi hyvä piristys ehkä hieman metsäisen kyyhkyn jälkeen. Parempaa oli vielä luvassa.

    Mansikkaa, mascarponea ja jälkiruokaviiniä

    Jälkiruokaviini Muscat de Beaumes-de-Venise 2007, Domaine des Bernardins toi makoisen vivahduksen uskomattoman kauniille mansikka ja mascarpone -annokselle.

    Chez Dominique

    Jälkiruoka oli niin kaunis, etten olisi millään raskinut maistaa sitä. Onneksi maistoin. Jumalaisen hyvää! Mansikat hehkuivat heinäkuuta ja mascarpone antoi niille runsautta. Jälkiruokaviinin makea hapokkuus toi myös päivänsankarin kasvoille tyytyväisen hymyn.

    Tuntuu siltä, että halusimme molemmat pitkittää makunautintoa, emmekä halunneet heti lähteä. Otimme vielä kahvit ja Ilkalle maistui tilkka konjakkia.

    Chez Dominique

    Hans Välimäki huolehti vielä aterian jälkeen, että ruoka varmasti maistui, ja toivotti Ilkalle hyvät syntymäpäivät.

    Chez Dominique

    Paikallisilla paljon opittavaa

    Vaikka Savonlinnasta kuoriutuu heinäkuussa koristeellinen ja ylevä oopperaperhonen, paikallisilla ravintoloilla olisi paljon opittavaa Chez Dominiquen asiakaspalvelusta. Asiakkaita ohjattiin lempeästi ruuan saloihin. Ruuan ja juoman alkuperä puettiin tarinaksi,  joka johdatti ruokailijat Ranskan viinitiloille tai mihin milloinkin.

    Tarjoilija viipyi annosta tuodessaan vain pienen hetken pöydän luona, mutta ehti ruuan ja juoman tarinaa kertoessaan luoda meidän ja ravintolan välille tutun ja turvallisen ilmapiirin. Ihan kuin olisimme voineet heittäytyä Välimäen vietäväksi aromikkaalle ruokamatkalle maailman ääriin.

    Pieni tarina, kankaiset huolitellut launasliinat, rauhallinen asiakaspalvelu ja pienen pienet yksityiskohdat kattauksessa ja esillepanossa nostaisivat keskinkertaisenkin ravintolan uudelle tasolle, eikä se maksaisi juuri mitään.

    Toivottavasti mahdollisimman moni savonlinnalainen ja oopperavieras hyödynsivät Chez Dominiquen tarjonnan ja kävivät tutustumassa maailman 21. parhaaseen ravintolaan. Kokemus oli joka euron arvoinen, ja varmasti ruokaelämysten kokeminen ei jää tähän yhteen kertaan.

    Chez Dominique

  • Broileria italialaisittain

    Pitkästä aikaa pitää rustata tänne jokin ruokaohjekin. Tämän tosin tein lähes suoraan Arlan sivuilla olevan kanaa italialaisittain -ohjeen mukaan.

    broilerin rintafileetä
    suolaa, pippuria
    1/2 ruokalusikallista vehnäjauhoja
    2 dl kasvirasvasekoitetta
    1 rkl punaviinietikkaa
    2 rkl kanafondia
    2 valkosipulinkynttä
    miniluumutomaatteja maun mukaan
    basilikaa koristeeksi

    Kuullota ensin kevyesti viipaloidut tomaatit ja valkosipulit. Siirrä ne pois pannulta ja lisää tilkka öljyä. Ruskista fileet molemmin puolin ja mausta suolalla ja mustapippurilla.

    Valmista kastike sekoittamalla jauhot vesitilkkaan, lisää kerma, fondi ja viinietikka. Minä kokeilin punaviinietikkaa ja se oli ihan ok. Kaada kastike fileiden sekaan ja lisää tomaatit ja valkosipulikynnet. Anna kiehua hiljalleen kymmenisen minuuttia ja koristele lopuksi basilikalla.

    Tuli aika hyvää, mutta edelleen tuskailen täysjyväriisin kanssa. Se ei tahdo kypsyä, vaikka olen jatkanut ohjeen puolen tunnin keittoajan jo lähes tuntiin. Pitää kohta siirtyä puputtamaan pikariisiä. Erityisesti tämän ohjeen kastike on kokeilemisen arvoinen. Kanafileitä pitää ehkä maustaa hieman tujakammin, mutta kastike on hyvä.

  • Savulohikeittoa á la Outi

    En ymmärrä, miksi olin jättänyt tämän kalakeitto-ohjeen julkaisematta. Teksti on kirjoitettu maanantaina..

    Kiaran herkullisen savulohikeiton innoittamana väsäsin eilen oman version keitosta. Tuli aika hyvää, vaikka itse sen sanonkin. Meillä ei ollutkaan keittovihanneksia, joten jouduin laittamaan perunoiden sekaan Amerikan wokkivihanneksia tai jotain sellaista. Parsakaalta, porkkanaa, paprikaa, maissia ja hermeenpalkoja siinä ainakin oli. Soppa syntyi kuta kuinkin näin:

    Outin savulohikeitto

    6-7 perunaa
    1/2 pss wokkivihanneksia
    sipuli
    kasvisliemikuutio
    vettä niin, että vihannekset peittyvät
    prkruokakermaa, 10 %
    1 tl kalamaustetta
    1/2 tl mustapippuria
    n. 250 g kylmäsavulohta
    reilusti kuivattua tilliä
    päälle tuoretta ruohosipulia

    Lisäsin ruokakerman ja mausteet siinä vaiheessa, kun perunat olivat lähes kypsiä. Kiehautuksen jälkeen lisäsin vielä kuutioidun lohen ja otin pois levyltä. Pinnalle vielä ennen tarjoilua tuoretta ruohosipulia ja ei kun syömään.

    Näitä samankaltaisia reseptejä löytyy netistä pilvin pimein, mutta tämä oli oma, jääkaapin sisällön sanelema variaationi.

  • Hiiren hiljaa

    Nyt hävettää. Siitä, kun olen viimeksi blogannut, on kulunut jo viikko. Sitä ennenkin elin monta päivää hiljaiseloa.

    Syy on kokonaan uudessa työssä. En tajua ollenkaan, miten naiset ikinä pystyvät yhdistämään uran ja perheen. Olen täällä aiemminkin märehtinyt, miten työ imee minusta kaikki mehut ja sitten pitäisi vielä hoidella kotihommat ja jossakin välissä myös viettää yhteistä laatuaikaa.

    Olen tehnyt tänäänkin vain ihan normaalin työpäivän. Silti tälläkin hetkellä luen kirjoittamaani vain yhdellä silmällä niin kuin aina väsyneenä. En jaksa tarkentaa katsettani niin, että voisin lukea sujuvasti kahdella silmällä. Helpompi siristellä näin. Ilkasta se näyttää omituiselta 😉

    Eilen laittelin sitten vielä töiden jälkeen omenoita. Keittelin niistä omenasosetta, mutta nyt en jaksanut panostaa ulkonäköön vaan surautin kuorimattomat omenat monitoimikoneen läpi soseeksi ja keitin hilloksi. Älkää missään nimessä tehkö omenasosetta hillosokeripussin ohjeen mukaan. Siinä neuvotaan laittamaan kahteen kiloon omenoita kilo hillosokeria. Minulla oli kolme kiloa omenoita ja laitoin kilon ja sata grammaa hillosokeria. Tuli aivan liian makeaa. Varmaan sose on ihan hyvää piirakkaan tai muuhun sellaiseen, mutta puurossa se oli tänä aamuna liian äklöä. Vaniljajugurtilla sain kuitenkin leikattua turhaa makeutta pois.

    Omenoita olisi vieläkin pari kiloa. Meinasin tehdä niistä tänään nektaria, mutta väsyttää niin kovasti, ettei millään kehtaa. Omenasouvin sijaan ajateltiin piipahtaa vähän ulkoilemassa, kun ollaan taas molemmat jökötetty koko päivä sisällä.

    Minä yritän nyt parantaa tapani ja kirjoitella tänne edes jotain. Väitöskirjahan ei tietenkään ole edistynyt viime aikoina yhtään. Eikä edisty riviäkään tänä syksynä, pelkään.

  • Kantarelleja talven varalle

    Ilkan vanhemmat ovat kiitettävästi täyttäneet tänä syksynä talvivarastojamme. Aiemmin saimme heiltä omenoita, joista loihdimme Ilkan kanssa omenahilloa. Nyt vuorossa oli kantarelleja. Eilen tein niistä kastikkeen äidin antamille hirvipihveille ja loput menevät pakkaseen.

    Aluksi meinasin kuivata kantarellit, mutta netistä löysin tietoa, että niistä tulee kuivattaessa sitkeitä. Siispä puhdistuksen jälkeen pannulle ja pakkaseen.

    Netistä ei kuitenkaan löytynyt tyhjentävää tietoa siitä, onko kantarelli kantarelli vai kanttarelli. Jukka Korpelan mukaan kyseinen sieni on kantarelli, mutta kanttarellikin on jokseenkin vakiintunut äänneasu. Jos ihan tarkkoja ollaan, myös Korpela itse käyttää tekstissään molempia kirjoitusasuja. Jatkossa taidan pitäytyä sienikirjojen keltavahvero-nimessä – ihan vain varmuuden vuoksi.