Kirjan jälkeen

Kategoria: Tajunnanvirtaa

  • Merkkipäivä

    Tänään on lapsuudenkaverini Kaijan 30-vuotissyntymäpäivä. Tänään on kuitenkin myös toinen merkkipäivä. Ilkan ja minun toisista treffeistä, ensimmäisistä, jolle vain me kaksi osallistuimme, ja ensimmäisestä suukosta tulee kuluneeksi yksi vuosi.

    Olemme arponeet vuosipäivän oikeaa kohtaa, mutta milloin seurustelu oikein alkaa. Eihän se voi alkaa siitä, kun ensi kerran tavattiin. Eihän se voi alkaa siitä, kun ensi kerran suudeltiin. Eihän se voi alkaa siitä, kun muuttoilmoitus on tehty. Jos jälkimmäinen on oikea päivä, me ehkä alamme seurustella jo pikapuoliin. 😉

    Ilkka ehdotti joskus aiemmin, että tätä 3. kesäkuuta pidettäisiin merkkipäivänä. Pari viikkoa sitten lähetin hänelle viestin ensi tapaamisen merkkipäivästä, ja nyt tänä aamuna mies katsoi hölmistyneenä, että vastahan sitä merkkipäivää juhlittiin.

    Pitääkö kaikella olla syntymäpäivänsä? Eikö oikeastaan perusta rakkaudelle ole luotu jo paljon aiemmin, ennen kuin edes tiedettiin toistemme olemassaolosta? Kaikki ne isot ja pienet tapahtumat, joiden kautta me molemmat kuljimme viime kevääseen, vaikuttivat siihen, että Nina ja Tuomas lopulta järjestivät meidät yhtä aikaa samaan paikkaan.

    Jos ajattelee oikein tosissaan, niin hyvin pienet tapaukset lopulta ratkaisivat sen, että me kohtasimme. Ilkan piti tutustua Tuomakseen, Ninan piti tulla samaan työpaikkaan, molempien piti olla vapaita yhtä aikaa, minun piti kiinnostua moottoriurheilusta -oletan, että se on naisille vaikeampaa ja miehille luonnollisempaa – ja Ilkan piti ostaa moottoripyörä, jossa on kutakuinkin asiallinen kakkosistuin.

    Pienet asiat ratkaisevat ja suuristakin pitää pystyä puhumaan. Keskustelimme eilen, kuinka tärkeä tämä meidän juttu on molemmille ja kuinka siihen pitää investoida. Olemme joissakin asioissa hyvin erilaisia ja niistä eroista syntyy joskus puheenaihetta. Toisaalta olemme molemmat oman polkumme tallaajia, ainoita lapsia, joku voisi sanoa, määrätietoisia, joku taas kutsuisi sitä jääräpäisyydeksi, ja isojen valintojen edessä itsenäisiä, ehkä jonkun mukaan itsepäisiä. Kaikesta huolimatta molemmilla lienee kohtalaisen korkea sivistystaso, empaattisuus – Ilkalla jopa fyysinen – ja tasapuolisuuden ja tasa-arvon tavoittelun tahto. Eiköhän näillä eväillä ratkota suurempiakin ongelmia, jos niitä ilmaantuu.

    Se, miten Ilkka on minua vuoden aikana muuttanut, liittyy vahvasti tunteisiin. Minusta on sukeutunut huolehtivainen kanaemo. Laittelen ruokaa ja paijaan toista. Siivoamiseen ei kanaemomaisuus vielä ole yltänyt. Tunteellisuudella on myös se puoli, että hätäilen joitakin asioita ihan turhaan. Kyyneleet tirahtavat silmiin paljon herkemmin kuin ennen. Liikuttava elokuva itkettää vielä pitkään ja toisaalta silloinkin, kun pitäisi olla vahva, kyyneleet vievät voiton. Oikeastaan sitä räiskyvää ja kovaa entistä Outia näkee vain sählykentällä, ja siitäkin pitää päästä eroon.

    Kun en Ilkkaa aiemmin tuntenut, on mahdoton sanoa, onko hän muuttunut viime vuodesta. Ilmeisesti Ilkka on ainakin asettanut työn ja kodin tasapainoon toisin kuin ennen, jolloin työnarkomaani paukutti töitä jatkuvasti.

    Menneisyyden pohtiminen ei kuitenkaan ole yhtään niin tärkeää kuin tulevaisuuteen avoimin mielin tanssahtelu. Tanssikurssin myötä elämästäkin voi tulla yhtä tanssia. Savage saa vakuutuksen ja minä ehkä kortin jo ennen syksyä. Ilkka voi vapaasti saada harmaita hiuksia, kun pitää körryytellä Yamahallaan minun ja uuden ponin nautiskeluvauhtia. Minä rakastan häntä vaikka ilman tukkaakin.

  • Server Error

    Kerrankin olisin oikein asiakseni tsekannut muutamia muiden blogeja, koskapa niitä tännekin tänään päivitin. Niin mitä mun vanhat silmäni näkevätkään? Server Error, sanoo linkki. Etsii Google, etsii Yahoo ja aina vaan erroria vilkuttaa.

    Mikä näitä server error -blogeja yhdistää? Blogspot.com.

    Että semmoista blogirintamalla juuri nyt.

  • Savage talliin

    Meidän pikku taloutemme kasvoi eilen uudella jäsenellä. Ilkka ostaa täräytti upean punaisen Savage-ponin. Hän on katsellut ja käynyt koeajamassa muutamaa Savagea jo aiemmin, mutta kyllä tämä nykyinen oli jopa minun silmääni paras kaikista. Minähän en sillä tietenkään ajanut, kun ei vielä ole korttia takataskussa.

    Ilkka näytti oikein teerevältä ja ylpeältä, kun ajeli varpaat etummaisena vereksellä pyörällään. Minun piti ajella Saabilla perässä. Oltiin nimittäin viikonloppuna maakuntakierroksella ensin Kuopiossa ja sitten mökillä Vesannolla. Mersu jätettiin Kuopioon huoltoon – minun parjaamalle urien etsinnälle löytyi sekä vahvistus, että selitys – ja otettiin Ilkan isän auto siksi aikaa ajoon.

    Pyörä haettiin Äänekoskelta. Entinen omistaja antoi mukaan muovipussillisen tarvikkeita ja huoltokirjan. Hän oli jo katselemassa isompaa pyörää, mutta silti antoi meille mukaan öljykanisterin, tulppia, kypärän ja muuta sälää. Ei kai ne liene mallikohtaisia vimpaimia?

    Nyt meillä on sitten kaksi pyörää ja yksi kortti. Toisen kortin saavuttaminen ei etene tällä viikolla lainkaan, kun minun pitää mennä Tampereelle markkinoinnin tutoriaaliin. Tänään minulla olisi ollut venäjää, mutta oli pakko perua. En millään olisi ehtinyt opetella sitä niin hyvin kuin opettaja toivoi. Yritän saada ensi viikolle kaksi venäjän tuntia.

  • Viisautta vaille tai ainakin yhtä hammasta

    Ajelin maanantaina venäjän tunnin jälkeen Kuopioon. Kävin moikkaamassa Ilkan äitiä ja käytiin sitten Suvin kanssa Ninan ja Tuomaksen luona iltakahvilla. Olipa mukava turista ja vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa. Olen koittanut pitää Ninalta salassa moottoripyöräkurssia, mutta Suvilta lipsahti pari sanaa, teoriatunnit ja ajotunnit, ja tietenkin Nina hoksasi heti, mistä on kysymys. Ihan vain sen takia yritin salailla, että olisi ollut mukava yllättää motoristipariskunta. Olisin kurvannut pihaan pyörällä ja Ilkka olisi noussut perätuhdolta. 🙂

    Ei tässä mitään. Nyt pääsinkin julkaisemaan yksityisesti kirjoittamani pyöräkurssiblogimerkinnät. Jokainen voi lukea epätoivoisista pirueteista pujotteluradalla ja lopulta kumoon kellahtamisesta.

    Kävin Kuopiossa viisaudenhampaan takia. Minulta kiskaistiin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa viisaudenhampaani eilen aamulla. Olisi pitänyt olla kaksi tuntia syömättä ja juomatta. Piti vältellä kovaa ja kuumaa ruokaa ja juomaa, eikä pariin päivään olisi saanut urheilla. Mitä minä sitten tein? Ajoin hammaslääkäristä kotiin ja keitettiin Suvin kanssa kahvit. Syötiin karjalanpiirakoita ja iltapäivällä ajoin sitten kiiruusti Savonlinnaan, että ehdin pelaamaan sählyä. Purukalusto on täysin kunnossa. Kieli ei edes etsiydy uuteen koloseen suussa, vaan on pysytellyt kiltisti paikoillaan.

    Karjalanpiirakan syöminen oli vähän vaivalloista, kun puudutusaine vielä vaikutti. Ihmettelin, että riisikö se narskuu hampaissa, kunnes tajusin, että se on lihakimpale ja vielä omassa naamassa kiinni. Möyhensin moneen otteeseen omaa poskeani ennen kuin älysin luovuttaa piirakan mutustelun. Verta tihkui vielä illalla, mutta en ole varma, tuliko se hampaasta vai poskesta.

    Eilen tuli täyteen tasan vuosi siitä, kun tavattiin Ilkan kanssa. Paljon on ehtinyt tapahtua. On reissattu ja pakattu ja purettu tavaroita, on opeteltu yhteiselämää ja sopeuduttu toistemme tapoihin, on tutustuttu ja silti jatkettu yhdessä. Takana on ehkä elämäni paras vuosi kaikin puolin eikä vähiten Ilkan ansiosta. Hmm. Ehkä vuosi on ollut paras nimenomaan Ilkan vuoksi, ja onkin, mitäpä tuota kiertelemään. En olisi ilman häntä mennyt pyöräkurssille, matkustellut paria viikkoa toisella puolella maapalloa, tutustunut Savonlinnaan, opetellut bloggaamaan tai purjehtimaan. Olisin vain elää öllötellyt aivan samoin kuin pari edellistäkin vuotta.

    Ilkka on takonut päähäni ajatusta, että ehkä minä voisin sittenkin väitellä joskus tohtoriksi. Väitös ei tule yhtään lähemmäs, jos vain tässä istun ja bloggailen niitä näitä. Joka päivä pitää yrittää tehdä edes vähän töitä. Jokainen kirjoitettu rivi on eteenpäin. Miltähän Ilkasta tuntuisi olla tohtorin rakas?

  • Tolokkuna viikonloppuna

    Viikonloppu alkaa vedellä viimeisiään. Suomi sai mitalin ja me saimme pestyä parit ikkunat uudella Kärcherillä. Kärcherin akku on ihan surkea. Ei kestä edes yhden ikkunan kaikkia pintoja samalla latauksella. Ilmeisesti akussa on jotain vikaa tai se ei lataa kunnolla. Pitää viedä takaisin ja pyytää tilalle uusi aparaatti.

    Täytyy myöntää, että harvoin ikkunanpesu on ollut niin kivaa kuin nyt. Ilkkahan se ensimmäisenä ikkunoita peseskeli. Hän on aivan liian kriittinen lopputulokseen. Tuli muka raitoja. Mitäs tuosta, jos auringonsäteitä suodattaa muutamat raidat? Tuleehan niitä raitoja käsin pestessäkin. Minä tartuin sitten pesuriin ja pesin yläkerran ikkunoista suurimman osan. Laturin ketale sai minut lopulta luovuttamaan. Ärsyttää tuollainen.

    Eilen kävin ostamassa venäjän alkeiskirjan. Irina alkaa opettaa minulle huomenna venäjää. En osaa yhtään, mutta sittenpähän opin nopeasti uutta asiaa. Samalla käytiin myös katsomassa muutama katusählypeli Häppärin turnauksessa.

    Ilkka osti viikolla sählymailan ja pitihän meidän sitten saada harjoitusmaalikin. Käytiin saunaa odotellessa vetelemässä muutamia lämyjä. Ilkka passaili, ettei minulle kävisi kipeää, mutta minä saatoin vahingossa aiheuttaa hänelle pieniä kipuiluja. Ei sillä, että olisin kovasti kiskaissut – enhän edes osaa – mutta Ilkka ei väistä palloa toisin kuin minä. Meni ihan kivasti yli tunti kahdestaan sählätessä. Hukattiin vain yksi pallo. Oikeastaan oli tosi kivaa ja hikikin tuli.

    Tänään kierreltiin sisustusliikkeissä ja Ilkka sai kauan kaipaamansa tarjotinpöydän sohvan käsinojalle. Ihan kivan näköinen ja toimiva. Hyvin pysyi kahvikuppi keikahtamatta. Aiemmin ostamani liimapuulevy menee nyt kukka-alustaksi. Ilkka lupasi hioa sen kulmat ja maalata sen kuultomaalilla valkoiseksi. Ostettiin siihen pyörät alle niin on helpompi liikutella.

    Olin jo melkein luovuttanut meidän sieniviljelyksen suhteen, kunnes eilen hihkuin innoissani. Mullasta pilkotti ensimmäinen valkoinen herkkusieni. Se oli ihan pieni, ihan vähän nuppineulanpäätä isompi, mutta hurjan söpö se oli. Tänä aamuna se oli saanut kaverin. Ehkä huomenna mullasta pilkottaa jo kolme sienenalkua!

    Kirjoittelin nyt illalla vielä tutkimussuunnitelmaa markkinoinnin tutoriaaliin. Marisin, että milloinkahan sitä aletaan tekemään sitä varsinaista tutkimusta, kun olen nyt väsännyt tutkimussuunnitelmia neljä vuotta. Jos hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, on tässä vielä neljä vuotta aikaa ennen väitöstä. Siinä sitä ehtii tehdä monenmoista. Muutan vaikka vielä kertaalleen suunnitelmaa.

    Se, mitä minun oikeasti piti tehdä tänä viikonloppuna, on vielä tekemättä. Lupasin korjata HTM-tentit, mutta edelleen ne lojuvat tuossa pöydällä. Jäävät huomisaamuun tai iltamyöhään. Nyt ei huvita.