Kategoria: Tajunnanvirtaa

Ihminen venyy joskus uskomattomiin suorituksiin ja nyt täytyy kerrankin kiitellä itseäni, että sain tehtyä rästityöt ennen Uuden-Seelannin reissua. Kiitos, minä 😉

Tiukalle otti ja nyt keho tietää, että stressi alkaa helpottaa. Illalla alkoi väsyttää eri tavoin kuin ennen ja kurkku alkoi tuntua karhealta. Arvasin, että nyt on alkamassa stressin laukeamistauti. Tulen aina sairaaksi ison työrupeaman päätteeksi. Aina, vaikka olen yrittänyt pumpata itseeni tupla-annoksia C-vitamiinia.

Nyt lääkitsen tai palkitsen itseäni konjakilla. En aio tulla sairaaksi, enkä tule. En minä koskaan ihan hirveän sairaaksi tule. Mitä nyt olo on vähän vetelä, nenä vuotaa ja kurkku on karhea. Voi tietenkin olla, etteivät yli kymmentuntiset lentomatkat ole sairaana hurjan kivoja kokemuksia, mutta tuskin ne mitään mieltä ylentäviä olisivat terveenäkään.

Pääasia, että kohta lähdetään murun kanssa reissuun! JEE!! 🙂

Tänä aamuna oli pitkästä aikaa kiva herätä. Ei sillä, etteikö olisi vielä kivempi ollut jatkaa unia, mutta takana oli kuitenkin normaalin pituinen yöuni oman kullan vieressä. Enää ei voisi muuta toivoa kuin, että joku olisi yön aikana tehnyt kaikki rästihommat puolestani.

Olen tänään juossut kadulla korkkareilla, skipannut lounaan ja päivällisen, yrittänyt pitää silmiä väkisellä aukia ja takellellut harjoitustyön esityksessä. Esitys meni sinänsä ok, kunnes Jari vaihtoi kaksi slidea kerralla ja ennen kuin hän huomasi mokansa, minä olin jo aloittanut tarinan siitä slidesta, johon ekaksi vilkaisin. Sitten Jari vaihteli kalvoja ja minä huomasin välillä, että eihän tämän näin pitänytkään edetä ja kohta taas vaihdettiin kalvoa. Kaikki tuli kuitenkin sanotuksi, mutta ehkä vähän väärässä järjestyksessä. Esitystä kuitenkin kehuttiin, vaikka sivulauseessa todettiin, ettei sitä ehkä oltu harjoiteltu. No ei ollutkaan. Vastahan minä sen aamulla sain valmiiksi. Meni miten meni ja nyt se kurssi on minun osaltani purkissa.

Lounastauolla Kari heitti minut kotiin hakemaan autoa ja valokuvia. Syöksyin kuvat kourassa Ajo-opistolle hakemaan kansainvälistä ajokorttia. Sinne ei tietenkään kelvannut kuin käteinen, joten jouduin kipittämään Sokkarin kongiin hakemaan rahaa. Kerrankin kiittelin epänaisellisuuttani ja matalia korkoja. Sen verran olivat kuitenkin korkeat, ettei niillä juoksuaskelilla ihan kokonaista maratonia juostaisi, vaikka vauhti oli melko hyvää.

Suit sait sukkelaan takaisin Ajo-opistolle ja sitten ruvettiin arpomaan, miten korttiin haetaan poliisin leima. Sain lopulta kortin ilman pikatoimituslisää, kun lupasin tulla hakemaan sen seminaarin jälkeen ja viedä itse saman tien poliisilaitokselle leimattavaksi. Siispä tuulispäänä takaisin laitokselle ja kuulemaan harjoitustyön palautetta. Saatiin ihan kelpo palautetta. Ei ole mitään suuria muutostarpeita. Hyvä niin.

Palautekeskustelu venyi ja venyi ja lopulta minun oli pakko nostaa takapuoli penkistä ja kiitää toimittamaan ajokorttiasiaa. Poliisilaitoksen läpivalaisussa epäilivät minua varmaan roistoksi. Steppailin hermostuneesti jonossa tukka sekaisin ja takki auki.

Lopulta leimat ja muut hoituivat nopsasti. En kuitenkaan jaksanut enää lähteä sählyyn, vaikka olisin sinne ehkä ehtinyt. Alkoi siinä vaiheessa päivää jo vähän painaa syömättömyys. Nyt on mennyt muutama päivä sellaisella 800 kilokalorin dieetillä eikä enää ole edes kunnon nälkä. Tuntuu vaan pahalta, mutta ei oikein voi syödä, kun vatsa ei ota vastaan ruokaa. Onneksi Ilkka toi eilen valmiita broilerleipiä ja kävin nappaamassa sellaisen ennen kuin tulin takaisin töihin.

Nyt alkaa jo vähän helpottaa. Enää puuttuu EBRF-konferenssipaperi, jonka laitan huomenna väkisin kasaan. Valvon tämän yön ja teen hulluna töitä huomenna, ettei jäisi enää mitään sunnuntaille. Joskushan minunkin on pakattava. Mutta sitä ennen menen syömään. Laitos tarjoaa tänään pikkujoulusapuskaa. Tanninen kävi sanomassa äsken, että käyhän tyttö syömässä ja nuku pari tuntia niin jaksat taas säteillä 🙂

Olen juossut tänään paikasta paikkaan ja tehnyt välillä hakemusta Stanfordiin. Yllättävän kauan menee senkin veivaamiseen, vaikka voin hyödyntää vanhoja hakemuksia joiltakin osin.

Sain päähäni, että ehdin käydä passikuvassa ennen tiedekuntaneuvoston kokousta. Ajoin kaarallani torin alle parkkiin ja laukkua kaivellessani tajusin, ettei minulla olekaan rahaa. Kiltti setä palvelupisteessä uskoi, että kaikki se aika, joka sisääntulosta itkuun palvelupisteellä kului lompakon etsimiseen. En oikeasti itkenyt. Nauroin itsekin, että voi mikä ääliö minusta onkin tullut.

Noh, sitten takaisin Puijonlaaksoon, rahat mukaan ja uudelleen keskustaan. Sain kuvat, mutta nyt en millään ehdi hankkia kansainvälistä ajokorttia. Nyt on sitten mustavalkoisia tylsiä kuvia vailla käyttöä. Jos liimailisi niitä vaikka lyhtypylväisiin. Olen nimittäin aika rikollisen näköinen niissä.

Alkaa vähän väsy painaa silmiä ja mieltä. Huomaan unohtelevani asioita jatkuvasti ja sitten yllättäen mieleen tupsahtaa ihan jotain käsittämätöntä. Olen yrittänyt tehdä vähän listaa, mitä pitää muistaa ottaa matkalle mukaan, mutta melko varmasti unohdan jotain tosi tärkeää.

Viikonloppu alkaa taas olla takana päin. Olikin tosi kiva viikonloppu. Ellin lopetus sai minut viikolla suremaan ja paha olo purkautui itkuna. Itkun jälkeen seurasi tosi hyvä ja antoisa keskustelu Ilkan kanssa ja nyt ehkä lopultakin ymmärsin, että yhdessä tehdään matkaa tulevaan. Kun sen sisäistin, tajusin myös, että tässä maailmassa on niin paljon hyvää, ettei kannata murehtia enää. Asiat järjestyvät niin kuin pitää.

Sitten vietettiin kivaa perjantai-iltaa ensin kotosalla ja sitten Maisan ja Teemun kanssa Teemun uudella asunnolla. Juteltiin Maisan kanssa niitä näitä ja nyt vasta tutustuin häneen kunnolla. Nainenhan on ihan loisto tyyppi! Mitäs sitten, että hänen menneisyydestään löytyy yhtymäkohtia minun nykyisyyteni kanssa? Eihän me menneessä eletä. Nenä kohti tulevaisuutta porskutetaan hymyssä suin. Ja aina pitää muistaa, että jos sitä menneisyyttä ei olisi, ei olisi myöskään ollut lauantaista keskustelua ja monet naurut olisivat jääneet nauramatta.

Maisa teki minusta lauantaina taas punapään. Eikös sitä sanota, että punapäillä on hauskaa, mutta tämä punapää pääsee myös taivaaseen ainakin, jos se on Uudessa-Seelannissa, ja miksei olisi? Hurjan pitkä lause. Ehkä blogini ennätys! Maisa siisti myös Ilkan harjan ja niinpä me kaksi uusissa kampauksissamme loikoilimme koko lauantai-illan sohvalla katsomassa leffaa ja napostelemassa herkkuja.

Tänään ajelin Kuopioon. Kävin matkalla Virpin kanssa kahvilla. Virpi oli käymässä Kuopiossa laskuvarjohyppytouhujen takia. Oli kiva vaihtaa kuulumisia. Olisi tosi mukavaa, jos Virpi palaisi Kuopioon ja voitaisiin jutella paljon enemmän kuin nyt. Puhelimessa keskustelu on vähän jäykkää eikä silloin oikein pääse fiilikseen.

Nyt sitten pitäisi aloittaa työt. Meneekin ehkä koko yö, mutta menköön. Teki hyvää pitää vähän taukoa ja antaa asioiden hautua. Pikku hiljaa alkaa matkakuumekin vallata mieltä ja se on tosi hyvä juttu se.

Tämä syksy on ollut ihan mahdoton. Niin paljon surua, pelkoa ja ikävää, ettei jaksa hymyillä. Oikeasti minulle ei ole sattunut mitään niin ikävää, että sen vuoksi kannattaisi vakavoitua.

Läheisimmät ihmiset voivat hyvin. Olen rakastunut ensimmäistä kertaa ikinä. Olen onnistunut työssäni ja minuun luotetaan ja uskotaan kovasti. Laitosjohto suorastaan käski hakea Stanfordin yliopistoon tutkijavaihtoon syksyllä. Olen lähdössä kahdeksi viikoksi Uuteen-Seelantiin ja Hongkongiin upeista upeimman ihmisen kanssa. Kävin jo Virossa ja Hollannissa. Saan kaksi konferenssijulkaisua kuukauden sisällä. Minut hyväksyttiin EIASMin teknologiajohtamisen kesäkouluun. Wihurin rahasto on nähnyt väitöskirjassani yhteensä 48 000 euron verran potentiaalia. Uusi tuliterä moottorikelkka on matkalla Suomeen. Monet bioalan vaikuttajista ovat olleet kiinnostuneita tulevaisuudestani väitöskirjan jälkeen. Sain hyvää palautetta opiskelijoilta. Eilen työkaverini kertoi, että olin piristänyt hänen päiväänsä pelkällä läsnäolollani. Ensi viikolla aloitamme urakan puolustaa viimevuotista yliopiston sählyliigan mestaruutta. Kannettavassani on uusi akku. Juoksin maratonin. Maa on valkoisena ja lunta sataa. Olen laihtunut vuoden aikana melkein 10 kiloa ja voin paremmin kuin koskaan aikuisiällä. Minulla on paljon ystäviä ja vielä enemmän kavereita. Olen saanut kokeilla purjehdusta, golfia ja vesijetteilyä. Olen kokenut melkoisen ylinopeuden tuoman huuman moottoripyörän kyydissä. Saan melkein joka päivä kuulla kohteliaisuuksia, joita en ole kuullut koskaan ennen. Sain raha-asiat järjestykseen ja ne paranevat vielä entisestään vuoden loppua kohden. Keväälle on jo varmistunut yksi moottorikelkkareissu. Kesällä paistoi aina aurinko tai en ainakaan muista, että koskaan olisi satanut. Sain taas eilen luettua pari artikkelia ja kirjoitettua pitkästä aikaa edes jotain väitöskirjaani varten. Ja ennen kaikkea, itkuisista silmistä huolimatta, minä olen onnellinen.

Älä luulekaan, että tämä tyttö lannistuisi. Vähän voi kompastua, mutta aina nousee pystyyn – iloisempana, varmempana, vahvempana.