Väsymykselle stoppi

Eilinen lääkärikäynti oli varsin valaiseva. Päällä on krooninen nielutulehdus ja antibiootit auttavat vain aika ajoin. Edessä on siis nielurisaleikkaus. Kroonista tulehdusta on esitetty aiemminkin syyksi kurkkukipuun ja nyt lääkäri työnsi koko työkalusettinsä kitusiini ja niinhän siellä oli risat valkoisten proppujen, tai mitä nyt olivatkaan, peitossa.

Ei kuulemma ole ihme, ettei oikein jaksa urheilla. Elimistö käy jatkuvaa taistelua tulehdusta vastaan. Jo toukokuun puolimaratonin jälkeen olin väsynyt ja silloinkin minut määrättiin viikoksi juoksukieltoon. Antibiooteilla hoidettiin kurkku siihen kuntoon, että pääsin taas harjoittelemaan. Maratoniin asti jaksoin sinnitellä, mutta sen jälkeen urheilu on ollut yhtä alamäkeä. Ei jaksa, ei huvita ja väsyttää vaan.

Ilmoitin jo vakuutustiedot lääkärikeskukseen ja nyt odottelen leikkausaikaa. Toivottavasti saan sen mahdollisimman pian. Harmittaa vietävästi, ettei jaksa nauttia täysillä tästä elämänvaiheesta, jota nyt vietän. Ollaan Ilkan kanssa paljon yhdessä ilman virallisen yhteisasumisen paineita ja minulla on aikaa tehdä väikkäriä niin paljon kuin haluan. Tästähän minä haaveilin: Vapaudesta tutkia ja urheilla ja illaksi käpertyä oman kullan kainaloon. Inhottaa itseäkin, että kun toinen tulee väsyneenä kotiin, kotona odottaa vielä väsyneempi tyyppi, jonka päätä särkee ja silmät ovat lurpallaan.

***

Käytiin taas eilen pelaamassa kössiä. Ilkka on kyllä kärsivällisin ope ikinä! Minä huiskin huteja ja täpäriä osumia ja pallo pomppii sinne tänne. Ilkka saa liikuntaa siinä, kun minun lyöntini ovat täysin arvaamattomia ja minä saan kiukunhallintakoulutusta, kun on pakko yrittää nieleskellä oma turhautumisensa. Joskus osun palloon vahingossa hyvin ja saan sen lentämään sinne, minne haluan.

Kaikkein vaikein on syöttö. Miten ihmeessä se pitäisi suorittaa? Teen kaikki mahdolliset virheet: liian lyhyt, liian leveä, liian korkea ja liian matala. Ehkä yksi viidestä lähtee oikein.

Mutta on se kyllä tosi hauska laji! Kun saisi perusasiat kuntoon, voisi oikeasti pelata. Minua harmittaa se, etten itse osaa ja se, että Ilkka joutuu pelaamaan niin surkeasti omaan tasoonsa nähden minun kanssani. Sitten onkin jo tuplaharmistus ja kaikki menee takuulla mönkään.

Ja silti se on kivaa. Tykkäisin, jos osaisin ja tykkään kuitenkin. Vielä kun pääsisi muutaman kerran harjoittelemaan niin ehkä sitten…

Site Footer