Ajeltiin Ilkan kanssa viikonloppuna yhteensä sellaiset 330-340 kilsaa kelkalla. Lauantaina lähdettiin pikkupakkasessa ensin vain Rokualle kaakaolle, mutta sitten matka jatkui Vaalan kautta Puolangalle. Vaalasta Puolangan suuntaan oli tosi upeaa reittiä. Vain yksi kelkka oli ajanut ennen meitä lanauksen jälkeen. Viimeiset 17 kilometriä olivat sitten ihan hirveää pattia. Minulta prakasi taas käsi, joten Ilkka ajeli edellä ja odotteli, kun minä körryytin mummoankkavauhtia perässä. Ja sama juttu palatessa.
Puolangan patikon jälkeen minulta hajosi kelkka. Olin jo kuunnellut aiemminkin, että jokin aina kolahtaa ja kurahtaa, kun keula painuu patin pohjalle tai kun kiihdyttää rivakammin. Sitten yhdessä jarrutuksessa kurahdus oli niin iso, että oli pakko pysähtyä. Emme keksineet, mikä vika siinä oli. Isä sanoi puhelimessa, että ei muuta kuin ajelet kotiin. Kurahtelut kävivät aina vain pahemmiksi ja lopulta oli pakko soittaa isä hakemaan kelkka Vaalasta. Isä, Arttu ja äiti toivat minulle Vimparin viissatasen lainaan ja jatkoin sillä Utajärvelle. Meidän kelkka körötteli kotimatkan kärryllä.
Kelkasta oli vuotanut ketjukotelon öljyt, hammaspyörä, stefa ja laakeri olivat hajonneet ja ketju oli venähtänyt. Nyt kelkka odottelee varaosia ja takuukorjausta Oulussa. Toivottavasti se saadaan kuntoon ennen Luoston reissua. Siihen saakka lainailemme Vimparin kelkkaa, jos heillä ei ole sille tarvetta.
Seuraavana päivänä ajeltiin vielä mutka papan luona. Ilkan kelkan ohjausta piti keventää oikein reilusti. Ohjainraudat katkaistiin ja myöhemmin vielä ohjaustankoa kallistettiin taaksepäin. Ilkan kelkka on niin raskas ohjata, että minulla se tuntuu väkisin karkaavan puuhun, ja hänellä itsellään kaasukäsi tulee tosi kipeäksi. Eihän sellaisella vehkeellä voi ajaa.
Muutenkin meitä vastusti Sangin reissulla. Ensin harhauduttiin reitiltä ja kun etsittiin oikeaa reittiä, jäätiin molemmat kiinni. Huhkimisen ja puhkumisen jälkeen päätettiin kääntyä kotiin, mutta sitten löydettiinkin oikea reitti ja jatkettiin matkaa Sangille. Ilkalla hajosi vielä variaattorinremmi Sanginjärvenjäällä. Säikähdin helkkaristi, kun häntä ei alkanut kuulua vastarannalle. Ajattelin, että nyt kelkka on tökännyt jäänreunaan ja se on kyljellään jossain ja mies kelkan alla, mutta ei. Siellähän sitä vaan oltiin kuomu pystyssä remmiä vaihtamassa. Paluumatkalla ei sattunut mitään ihmeitä, mutta kyllä nämä meidän kelkkareissut ovat olleet vastoinkäymisiä täynnä.
