Varokaa kaikki te tanssilavojen partaveitset! Perhe Kukkonen-Palo-oja aloittelee tanssiuraansa lavatanssikurssilla. Siinä voi sattua vahinko jos toinenkin, kun minä tallaan Ilkan ja muiden varpaille. Ehkä parempi, ettei Ilkan varpaaseen ole vieläkään tunto palannut.

Olen surkeista surkein tanssija, tai en mikään tanssija, kun en koskaan tanssi. En valssia en sitä pauketta, mitä yökerhoissa soittavat – en mitään. Poden tanssilavakammoa ja jäykistyn rautakangeksi, jos minun pitää mennä lähellekään tanssipaikkaa. Saa nähdä, kestääkö rakkaus tanssikoetuksen…

Aiheutan närkästystä nykyisin myös Savonlinnan liikenteessä. Jo toistamiseen lyhyen ajan sisällä ajoin Ilkan autolla ja jo toistamiseen, lue kolmatta kertaa, sain sen sammumaan risteykseen. En ole lainkaan tyytyväinen meidän pikku perheen autokantaan. Saabilla en raski ajaa, kun se syö niin paljon bensaa, ja Ilkan autoa pelkään muuten vaan. Sydän hakkaa jo kauan etukäteen, jos huomaan, että valot ovat vaihtumassa punaisiksi ja minun on pakko pysähtyä Ilkan autolla. Pakko kai se on myöntää, ettei minusta autoilijaa saa. Olisi pitänyt eilen ottaa Kuopiosta Jopo ja ajella sillä.

On vähän nuutunut olo. Olen jo monena päivänä jättänyt salin väliin. Ei huvita mennä. Tänään oli reppukin mukana, mutta silti skippasin. Mikähän nyt taas on? Olisi pitänyt jäädä tänään peiton alle koko päiväksi. Auto sammui risteykseen, postit levisivät portaille, ja koko ajan kolhin itseäni jonnekin. Tämä on kai NIITÄ aamuja.

—

Käytiin eilen Suvin kanssa pyörimässä Cantissa Kuopiossa. Etsiskelin Ilkalle sohvan käsinojalle sellaista puista alustaa, mutta mistään ei löytynyt sopivaa. Vepsäläisessä olisi sellainen, jonka leveyttä voi justeerata, mutta hinta on sitten 150 euroa. Koti-idean myyjä kehotti ostamaan liimapuulevyä ja tekemään sellaisen itse. Aika vaikea on näin naisena ostella liimapuulevyjä, mutta niin vaan yksi sellainen tarttui käpälään.

Myyjä puhui minut ympäri ja ostatti minulla liiman sijaan ruuveja ja sellaiset hyllynkannattimet, joilla voisi tehdä kulmat tarjottimeen. Näin jälkikäteen harmittaa, että annoin periksi. Tulisi varmasti paljon parempi, jos liimaisi ja puristaisi reunat yhteen. Sitten vaan kuultomaali tai jokin lakka päälle ja hipsis – käsinojatarjotin olisi valmis hintaan 15 euroa.

Vaikka kuinka on nuutunut olo, on kai pakko tehdä jo jotain järkevää. Illalla menen Savonlinnasalille kuuntelemaan metallifoniaa eikä sitten enää kerkiä mitään.