Apurahan arvostus nousussa

Kun tulin kotiin, näin Wihurin rahaston lähettämän myönteisen apurahapäätöksen. Vielä tiistaina saadessani tietää vuosiapurahasta olin lähes epätoivoinen, mutta nyt mieli alkaa muuttua. On hurjan suuri kunnia, että Wihurin rahasto on arvostanut tutkimukseni kolmen vuosiapurahan arvoiseksi. En tunne ketään toista tutkijaa, joka olisi yltänyt samaan.

Alun epätoivo johtui siitä, että apurahalla eläminen on välillä todella tiukkaa. Kyllä reilu tonni kuussa riittää elämiseen aivan hyvin, mutta apurahatutkijana minun on katettava kaikki tutkimuskuluni itse. Toisin sanoen tuosta kuukausittaisesta summasta menee osa materiaalihankintoihin, konferenssikuluihin ja esimerkiksi kirjaston kaukolainoihin, joihin olen käyttänyt tähän mennessä pienen omaisuuden.

Tutkimukseni myötä olen päässyt moniin sellaisiin tilaisuuksiin, kuten nyt esimerkiksi tämänpäiväinen ikääntyvien yliopiston luento, joihin haluan pukeutua vähän paremmin kuin arkeen. Vähän paremmin tarkoittaa minun tapauksessani Prismasta Jyväskylän konferenssiin viime hetkellä ostettuja 29 euron housuja;)

Ei vaan, kuten Ilkka sanoo, pukeutuminen on myös kunnianosoitus yleisöä ja muita ihmisiä kohtaan. En halua tulla kohdelluksi hulluna tiedenaisena, joka saapuu paikalle viisi minuuttia myöhässä, tukka sotkussa ja eripari kengissä. Niitäkin on, mutta kai tässä täytyy pikku hiljaa alkaa kasvaa kauppatieteilijäksi. Siksi osa apurahasta menee myös niinkin tavalliseen asiaan kuin pukeutuminen, vaikka housuesimerkistä voi ehkä päätellä, etten ratsasta aivan trendien aallonharjalla pukeutumisen suhteen.

Vielä viime vuonna apuraha riitti aivan hyvin, mutta silloin elelinkin sillä vain 10 kuukautta. Nyt konferenssit ja Hollannin kesäkoulu ovat syöneet taloustilanteeseen mörön mentävän aukon. Epätoivo ja epäusko hiipivät välillä tajuntaan ja monesti tietoisuus raha-asioista lamaannuttaa minut kokonaan. Kiukuttelen aivan aiheetta Ilkalle ja vanhemmille vain siksi, että raha-asiat painavat mieltä.

Tänä syksynä konkreettinen talousisku oli asunnonostoyritys, joka päättyi siihen, ettei minulla tällä hetkellä ole minkäänlaista mahdollisuutta lainanlyhennyksiin. Voisin irrottaa budjetistani ehkä sellaisen 450 euroa kuussa, mutta sen olisi sitten katettava sekä lainanlyhennys että mahdollinen yhtiövastike. En voi ostaa remontin tarpeessa olevaa röttelöä eikä aivan pientä asuntoa kannata hankkia, joten asunnonosto jäänee hamaan tulevaisuuteen.

Site Footer