Tämä syksy on ollut ihan mahdoton. Niin paljon surua, pelkoa ja ikävää, ettei jaksa hymyillä. Oikeasti minulle ei ole sattunut mitään niin ikävää, että sen vuoksi kannattaisi vakavoitua. Läheisimmät ihmiset voivat hyvin. Olen rakastunut ensimmäistä kertaa ikinä. Olen onnistunut työssäni ja minuun luotetaan ja uskotaan kovasti. Laitosjohto suorastaan käski hakea Stanfordin yliopistoon tutkijavaihtoon syksyllä. Olen lähdössä kahdeksi viikoksi Uuteen-Seelantiin ja Hongkongiin upeista upeimman ihmisen kanssa. Kävin jo Virossa ja Hollannissa. Saan kaksi konferenssijulkaisua kuukauden sisällä. Minut hyväksyttiin EIASMin teknologiajohtamisen kesäkouluun. …

Tänään se haisteli viimeisen kerran aamua. Uusi lumi tassujen alla. Ja vielä tänään lumi leijailee hiljaa haudalle. Pikun vieressä, koirien taivaassa, paikka, johon se lähti liian aikaisin, mutta näin on parempi. Ei kenenkään, koirankaan, pidä kärsiä, ja tämä on viimeinen rakkaudenosoitus, jonka voimme sille antaa. Nuku hyvin, Elli-pieni.

Isä soitti. Awa on purrut Elliä niskaan ja haava on niin tulehtunut, että Ellin on parempi mennä. Huomenna aamuyhdeksältä sydämenlyönnit hidastuvat ja hidastuvat, kunnes loppuvat kokonaan.

Soitin äsken surunvalittelut ystävälleni. Kuinka vaikea onkaan kuunnella ystävän hätää ja surua puhelimessa, kun ei voi edes halata. Mitä tuollaisessa tilanteessa pitäisi sanoa? Lohduttaako tieto siitä, että on ystäviä, joiden kanssa jakaa surun taakkaa? Lohduttaako se, että voi puhua toiselle? Lohduttaako mikään silloin, kun suru on suurin? Sain tietää asiasta juuri ennen pääaine-esittelyä. Siinä sitten vielä luokan ovella niistin nenää ja yritin koota itseäni. Ystävää kohdannut suru ei ollutkaan minulle niin helppo asia kuin olin luullut. Itkin töissä ja kun …